Kotimaa

Pääministeri kommentoi Timo Vornasen tapausta Levin lomallaan: ”Tämä on erittäin vakava asia”

Petteri Orpo pitää kansanedustaja Timo Vornasen epäillyn ampumatapauksen selvittämisen tiedonkulkua hitaana.

Pääministeri Petteri Orpo lomaili vappuna Levillä. Kansanedustaja Heikki Autto ja Kittilän kokoomuksen puheenjohtaja Jukka Poti tekivät videotervehdystä tunturiravintola Tuikun edustalla. Kuva: Janne Pussila

Lauantaina lyhyesti perussuomalaisten kansanedustajan Timo Vornasen epäiltyä ampumatapausta kommentoinut pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi vappuaattona LeviNYT-lehdelle, että asian kommentointi on ollut hankalaa, sillä tiedonkulku on ollut hidasta.

– Kun asiasta perjantaiaamuna kuulin, niin kyllähän minä olin aivan järkyttynyt siitä, miten kukaan voi tehdä tällaista, saati sitten kansanedustaja. Pääministerinä odotin kommentoinnin kanssa, että poliisi ehtii tiedottaa tilanteesta. Vain mediatietojen varassa ei voi toimia, Levillä perheensä kanssa lomaileva Orpo sanoo.

Orpo muistuttaa, että oikeusvaltiota pitää kunnioittaa ja poliisin pitää antaa tehdä työnsä, jotta tiedetään oikeasti, mitä on tapahtunut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vaikka kyse on rikostutkinnasta, niin viranomaisten on hyvä tunnistaa, että kun kyseessä on kansanedustaja, niin asiasta tulee yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, joten siksi mahdollisimman laaja avoimuus ja nopeus viestinnässä on välttämätöntä.

Orpo korostaa, että Vornasen tapaus on eduskunnalle instituutiona todella vaikea ja vakava asia.

– Kyseessä on erittäin vakava epäily. Koska kyseessä on kansanedustaja, niin tämä vaatii nopeaa päätöksentekoa perussuomalaisilta, kuten he ovat nyt ilmoittaneetkin tekevänsä. Näiden tietojen valossa on pakko tulla seuraamuksia. Kansanedustaja ei voi toimia noin. Tämä on erittäin vakava asia, Orpo sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän työvaliokunta päätti tiistaina esittää eduskuntaryhmälle yksimielisesti Vornasen erottamisesta eduskuntaryhmästä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää erottamisesta torstaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Orpo ei vastaa suoraan voiko Vornanen jatkaa kansanedustajana.

– Tämä on eduskunnan toimivallassa oleva asia eikä valtioneuvoston. Eduskunnan pitää nyt omalta osaltaan toimia päättäväisesti ja selkeästi.

Vornasen tapaus ei vaikuta Orpon mukaan hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.

– Hallitus on vahva. On ilo johtaa hallituksen työskentelyä, jossa kaikki ovat sitoutuneita tavoitteisiin. Monet epäilivät hallituskumppaniamme perussuomalaisia, että pystyvätkö he kantamaan vastuunsa, mutta kyllä he pystyvät. Media on minusta joskus vähän kohtuutonkin heitä kohtaan. Vornasen tapauksessa tosin pitääkin olla luja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Orpo sanoo, että on tärkeää, että Suomella on toimintakykyinen ja nopeaan reagointiin kykenevä hallitus.

– Tässä maailmassa sattuu nyt kaikenlaista, kun kaasuputkia katkeilee ja yhtäkkiä meidän rajallamme on laittomia siirtolaisia. Asioita pitää pystyä ratkomaan nopeasti parhaalla mahdollisella tavalla.

Mika Honkavaara otti selfien pääministerin kanssa Tuikussa. Kuva: Janne Pussila
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä