Mielipiteet

Puheenvuoro: Työmarkkinakriisin juuret yltävät yli puolen vuosisadan taakse

Syksyllä 2023 ammattiliitot ajoivat jälleen soppatykit asemiin ja eri puolilla maata järjestettiin poliittisia lakkoja. Mielenilmauksia on tulossa lisää.

Palkansaajapuoli vastustaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnitelmia työelämälainsäädännön uudistamisesta, ja vastuuministerit ovat asettuneet ”neliraajajarruttukseen” liittojen vaatimuksia vastaan.

Nämä melskeet lienevät vain, jäävuoren huippu, koska meneillään on pitkäaikaisempi työmarkkinoiden murros. Työmarkkinajärjestelmään kohdistuu suuria muutospaineita ja kolmikantainen, osin korporatistinen sopimusjärjestelmä on haastettuna. Murroksen juuret ovat viime sotien jälkeen alkaneessa poliittisessa kehityksessä, jossa luotiin nykyisen työelämän sääntelyn ja työmarkkinoiden toimintamalli. Järjestelmä, jota sittemmin on alettu kutsua kolmikantaiseksi työmarkkinamalliksi.

Ensimmäinen työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välinen keskitetty työmarkkinasopimus tehtiin vuonna 1968, siis yli 55 vuotta sitten. Jo tätä ennen työmarkkinatoimijat olivat hyvässä yhteisymmärryksessä olleet kehittämässä työelämälainsäädäntöä eduskunnan myötävaikutuksella ja jopa siinä määrin, että Maalaisliitossa syytettiin työmarkkinajärjestöjä eduskunnan ohittamisesta.

Tosiasiassa kolmikantainen työmarkkinamalli oli nelikantainen. Nimittäin maataloustuottajien MTK piti mustasukkaisesti huolta laajan maatalousväestön eduista. Kolmikantainen, keskitetty työmarkkinamalli oli työantajapuolen aikaansaannos. Puunjalostusteollisuuden hallitsema työnantajaleiri halusi työmarkkinoille vakautta ja ennustettavuutta, vaikka muitakin poliittisia motiiveja lienee ollut.

Myös työntekijäpuolelle valta kelpasi kommunisteja lukuun ottamatta. Heidän mielestään kapitalistien kanssa ei sopinut istua samaan pöytään.

Suomen talous kasvoi ja kansakunta vaurastui. Kun oli jaettavaa, niin asioita saatiin sovittua. Sopimuksia syntyi, kun osapuolet saivat osansa tai kuten sanonta kuului, ”kun ne olivat tasapuolisesti tyytymättömiä lopputulokseen.”

Puunjalostusteollisuus oli edelleen talouden veturi. Sen kilpailukyky perustui paljolti runsaisiin metsävaroihin, halpaan energiaan ja säännöllisiin valuutan devalvointeihin. Toisin sanoen kilpailukyky palautettiin aika ajoin markan arvoa alentamalla. Pitkän taloudellisen kasvun ainoa hikka oli 1970-luvun öljykriisi, mutta silloinkaan bruttokansantuote ei minään lamavuonna laskenut.

Keskitettyä sopimista testattiin ensimmäisen kerran toden teolla 1990-luvun alun lamassa. Silloin yritettiin saada aikaan yhteiskuntasopimus, jossa työn kustannuksia olisi alennettu sopimalla. Palkankorotuksia ei olisi tehty, ja lomarahat olisi leikattu kahtena vuonna. Puhuttiin sisäisestä devalvaatiosta. Kalevi Sorsan (sd.) kätilöimä sopimus kuitenkin kaatui. Sopimus ei kelvannut paperi- ja metalliliitoille eikä tiettävästi työnantajapuolen Metsäteollisuus ry sekään ollut kovin pahoillaan siitä, että kustannuskilpailukyky palautettiin devalvaatiolla.

Markka devalvoitiin ja sittemmin päästettiin kellumaan. Valuutan arvo romahti noin 40 % suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Vientiteollisuuden lama loppui siihen, mutta kotimarkkinat ja valuuttaluottoja ottaneet pk-yritykset maksoivat kilpailukyvystä kipeästi. Suomen yli pyyhki konkurssien tsunami. Sattumaa tai onnea tai molempia näitä, mutta juuri tähän hetkeen sattui Nokian tarunhohtoinen kasvu maailman suurimmaksi matkapuhelinyhtiöksi. Metsäteollisuusvetoinen Suomi muuttui Nokia-vetoiseksi Suomeksi. Olimme edelleen monokulttuuri, jossa kaikki on kaikki yhden kortin varassa.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla maailmantalous ”tökkäsi” jälleen. Suomi siinä mukana oli Nokia-kriisinsä kanssa jälleen pulassa. Vuonna 2015 Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus vannoi virkavalansa ja lähti sorvaamaan työmarkkinasopimusta, jolla Suomen kilpailukyky palautettaisiin. Eikä aikaakaan, kun suhteet ammattiyhdistysliikkeeseen jäätyivät ja soppatykit ajettiin torille. Kuitenkin monien, ilmeisen vaikeiden vaiheiden jälkeen kilpailukykysopimus eli kiky syntyi.

Samoihin aikoihin, jälleen Metsäteollisuus edellä, keskitetty sopiminen alkoi tulla tiensä päähän. Metsäteollisuus ry erosi Elinkeinoelämän keskusliitosta ja myöhemmin EK:n sääntöjä muutettiin niin, ettei sillä ollut enää neuvottelumandaattia. Tämän jälkeen ainakaan EK ei voinut enää olla sopimassa keskitettyjä tulopoliittisia kokonaisratkaisuja. Seuraava askel oli Metsäteollisuuden siirtyminen työnantajapuolen yksipuolisella ilmoituksella yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin. Teknologiateollisuudessa toteutettiin samaan aikaan ns. sekä-että-neuvottelumalli eli yrityskohtaisia sopimuksia oli mahdollista tehdä.

Suomen elinkeinorakenne on monipuolistunut, erilaistunut ja erikoistunut ja on aivan ilmeistä, että erilaisten ja erikokoisten yritysten työmarkkatodellisuudet ovat myös erilaistuneet. Pk-yrityskenttään on tullut paljon niin sanottuja villejä työnantajia, jotka eivät kuulu työantajaliittoihin. Paine työmarkkinoiden neuvottelumekanismien muuttamiseen olivat kasvaneet valtavasti ja monesta suunnasta.

Nyt siis taistellaan Orpon hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kolmiyhteydessä, ei niinkään ehdotettujen lainsäädäntömuutosten sisällöstä, niiden merkitystä väheksymättä, työelämän ehtojen sääntelystä ja vallasta. Nähtäväksi jää, kohtaammeko vuonna 2024 yleislakon, jossa käydään ehkä lopullinen taistelu korporatistiseksi väitetyn kolmikantaisen työmarkkinamallin säilyttämisestä.

Tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat jo historiaa, mutta miten jatkossa Suomessa kehitetään työelämälainsäädäntöä ja muuta työelämän sääntelyä.

Aikanaan parlamentaarinen järjestelmämme antoi edustajiensa kautta työmarkkinajärjestöille paljon valtaa ja sen vallan vähentäminen tai edes muuttaminen on tuskallista. Työantajapuolen EK on riisuttu aseista omiensa toimesta. Hallitus kieltäytyy neuvottelemasta parlamentarismiin vedoten. Ay-liike lisää painostusta ja poliittiset lakot laajenevat.

Tilanne on työmarkkinakielellä sanottuna juntturassa. Taitaa olla niin, että yleislakko on edessämme.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija, UniOGS, Oulun yliopisto, johtamisen valmentaja, yrittäjä, Priiffari Oy, MT ry, paperiteollisuuden TES-neuvottelukunnan varajäsen ja jäsen vuosina 2009–2012