Paikallisuutiset
Puurakentamisesta olisi paljon hyötyä myös terveydenhuollossa – tuore puu voi muun muassa pysäyttää mikrobien ja virusten kasvua
Kajaanin yliopistokeskus on ollut WOOD for Health -tutkimushankkeessa aktiivisesti mukana alusta asti, ja toimii nyt sen vetäjänä.
Kainuulaisella puurakentamisella on pitkät perinteet. Nyt Kainuu toimiikin kansainvälisesti puurakentamisessa johtavassa roolissa.
Kajaanin yliopistokeskuksen ja Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö johtaa helmikuussa alkanutta, eurooppalaista WOOD for HEALTH -tutkimushanketta, jonka tavoitteena
Tämä sisältö on vain tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Tilaus jatkuu tarjousjakson (1 kk yht. 1€) jälkeen voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Voit perua tilauksen milloin vain maksetun kauden loppuun.