Koti-Kajaani

Pyhäinpäivän kävelykierrokset hautausmaalle raottavat elämäntarinoita – Esillä muun muassa vuoden 1888 Kajaaninjoen veneonnettomuuden uhrit

Opastetut kierrokset vievät ensi kertaa myös Paltaniemen hautausmaalle.

Kajaanin seurakunta ja Kajaanin matkailuoppaat ovat järjestäneet opastettuja hautausmaakävelyjä vuodesta 2002 lähtien.

Tänä vuonna pyhäinpäivän kierroksia on kaksi, ja yleisö pääsee ensimmäistä kertaa tarinoiden äärelle myös Paltaniemen hautausmaalla. Lisäksi matkailuoppaat ja seurakunta järjestävät perinteisen pyhäinpäivän kierroksen Vanhalla hautausmaalla.

Vanhan hautausmaan kierros alkaa kello 12 siunauskappelista urkumusiikilla ja kappelin esittelyllä. Kierroksella esitellään ensi kertaa viiden Kajaanin historiaan liittyvän henkilön elämäntarinat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Esillä ovat muun muassa Adolf Rimpiläinen (1848–1937) ja Kaarlo Nurmela (1877–1964). Rimpiläinen oli arvostettu raatimies ja menestynyt kauppias. Vuonna 1908 hänestä tuli koko maassa tunnettu henkilö keuhkotaudin parantamiseen kehittämänsä Rimpelin-lääkkeen vuoksi. Rakennusmestari Nurmela puolestaan on tullut jo aiemmilla kierroksilla mainituksi. Nurmela, tuolloin vielä Gabriel Nikander, laati Oulun lääninkansliassa 1905 hyväksytyt nykyisen teatteritalon piirustukset.

Vanhalla hautausmaalla kuullaan myös kauppias Kaarlo Korhosen, maailman merillä ja Oulujärvellä seilanneen perämies Edvard Vikmanin sekä työpaikallaan tulipalossa 14-vuotiaana menehtyneen ovenvartija Einari Leinosen elämästä.

Lisäksi ohjelmaan kuuluvat matkailuopas ja farmaseutti Nina Piirainen, papin tytär Klaara Salonius, kruununvouti Gustaf Enwald sekä vuoden 1888 Kajaaninjoen veneonnettomuuden uhrit.

Paltaniemen hautausmaakierros alkaa kello 14 Valonkappelista urkumusiikilla ja kappelin esittelyllä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kierroksella tutustutaan Aino Karjalaiseen (1915–1981) ja Arvo Kemppaiseen (1946–1991). Karjalainen syntyi Vuolijoen Käkilahdessa ja sai jo verenperintönä yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamisen mallin. Hänet valittiin Kainuun ensimmäiseksi naiskansanedustajaksi keskustapuolueen riveistä.

Kemppainen syntyi Suomussalmella. Valmistuttuaan lääkäriksi hän työskenteli Kajaanissa ja oli SKDL:n ja vasemmistoliiton kansanedustaja Oulun läänin vaalipiiristä. Lisäksi hänellä oli monia kunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä.

Lisäksi Paltaniemellä muistellaan kotiteollisuusneuvos Salme Tervosta (1929–2000), jonka elämäntyö on ainutlaatuinen osa suomalaista kotiteollisuutta sekä Torsten Blumenthalia (1919–1999), joka jo hyvin varhain tiesi, että hänestä tulee metsänhoitaja.

Kävelykierroksella käydään myös johtaja Vilho Toivasen, toimittaja Jouko Marinin, opetusneuvos Tuulikki Yli-Lonttisen ja liikemies "Romu" Kärkkäisen haudoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Opastetut hautausmaakävelyt la 6.11. klo 12 Vanhalla hautausmaalla ja klo 14 Paltaniemen hautausmaalla. Vapaa pääsy.

Matkailuoppaat ottavat vastaan ehdotuksia tulevilla kierroksilla esiteltävistä henkilöistä. Toivomuksia voi lähettää osoitteeseen kajaani.seurakunta@evl.fi

Arvo Kemppaisen hauta Paltaniemen hautausmaalla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä