Urheilu

Rintauinnin kova kolmikko on maksanut hintaa menestyksestään – kova harjoitusrääkki, keskinäisen kilpailun tuoma painetaakka ja hurja kilpailutahti ovat ajaneet Veera Kivirinnan, Jenna Laukkasen ja Ida Hulkon koville.

Uinti

Suomalaiset rintauimarit ovat paistatelleet viime vuosina Euroopan huipputasolla, mutta menestys ja kova keskinäinen kilpailu ovat vaatineet myös veronsa.

Naisten rintauinnin viime vuosien menestyjistä Veera Kivirinta uupui vuonna 2019 ja lyhyen radan kaksinkertainen Euroopan mestari Jenna Laukkanen kävi viime vuonna syvissä vesissä. Viime vuonna pitkällä radalla EM-hopeaan ja olympiavälierään yltänyt Ida Hulkko kertoi noin kuukausi sitten jäävänsä kilpailutauolle henkisen sekä fyysisen uupumuksen vuoksi ja jättävänsä kesäkuun MM-uinnit väliin.

– En usko, että tämä liittyy sinänsä rintauintiin. Jos meidän lajissa menee pitkään hyvin, jossain vaiheessa vain tulee takkiin. En tiedä, mistä tämä ilmiö johtuu. Omalla kohdallani treenasin todella paljon, mutta en nukkunut hirveän hyvin ja oli paljon stressiä. Oli sellainen vuosien taakka ja kasauma, mikä aiheutti sen, ettei uinti kulkenut, 27-vuotias Kivirinta pohdiskeli Uimaliiton järjestämässä mediatilaisuudessa Mare Nostrum -uintikiertueen alla.

Oululaislähtöinen Kivirinta sai uralleen uuden nosteen osin sattumankin kautta. Koronapandemia lykkäsi vuoden 2020 EM-kisoja ja samalla myös Kivirinnan lopettamispäätöstä, minkä lisäksi sprintteri pääsi opiskelemaan Poliisiammattikorkeakouluun.

Uusi seura löytyi TaTU Tampereesta, jossa Jere Jännes on valmentanut menestyksekkäästi Hulkkoa, Kivirintaa ja muita rintauimareita.

– Aloin uskoa taas omaan potentiaaliini. Uudella seuralla oli hirveän iso vaikutus, ja uintikyvykkyyteni kasvoi todella nopeasti, Kivirinta sanoo.

Vuonna 2016 pitkän radan EM-kisoissa 50 metrillä viidenneksi yltänyt Kivirinta palasi viime vuonna arvokisojen finaalitasolle. Budapestin EM-uinneista irtosi 50 metrin seitsemäs sija, ja loppuvuonna uimari sijoittui lyhyen radan MM-uinneissa samalla matkalla kahdeksanneksi.

– (Elokuun) EM-kisat ovat päätavoite, MM-kisat enemmänkin välitavoite. EM-kisoissa tavoitteenani on parantaa omaa parasta eli viidettä sijaa, joten se on joko neljäs sija tai podiumille, Kivirinta nauraa.

Kivirinta on toiminut keskusteluapuna ikätoverilleen Laukkaselle, joka pettyi rajusti viime vuonna. Olympia-Tokio meni Laukkaselta sivu suun, ja terveysmurheista ja uupumuksesta kärsinyt kainuulaisuimari päätti siirtyä Vuokatista Joensuun Uimaseuraan.

Laukkanen myöntää ottaneensa paineita rintauinnin kilpailuasetelmasta, mutta kiittää myös Kivirintaa ja Hulkkoa sparrausavusta.

– Totta kai on hyvä juttu, että Suomessa meillä on kova kilpailu, eikä tarvitse tavallaan lähteä "merta edemmäs kalaan". Itse olen kuitenkin kokenut painetta siitä, että muiden kanssa pitää taistella muutamista arvokisapaikoista tai EM-kisoissa välieräpaikoista maakiintiöiden takia. Jos näkee muiden onnistuvan, tulee paine, että minunkin pitäisi olla tuolla samalla tasolla, Laukkanen pohtii.

– Olemme puhuneet keskenämme jonkin verran paineista ja keskinäisestä kilpailusta. Itse varsinkin Veeran kanssa, kun olemme samanikäisiä ja käyneet pitkään yhteistä taivalta. Ollaan puhuttu tosi rehellisestikin, miltä kakkoseksi jääminen on tuntunut. On hienoa, kun on voinut tuoda muille esiin omaa aitoa itseään.

Laukkasen vaikeudet ovat jatkuneet vielä tähänkin kauteen, sillä uimari kärsi talvella koronan ja kevättä ovat vaivanneet keuhko-ongelmat. Hiljattain Laukkaselta poistettiin hyvälaatuinen luomi, mutta leikkaushaava tulehtui.

– Harmittaa, että kausi on ollut niin katkonainen. Kasaillaan palikat kohdalleen ja mennään paremmalla onnella eteenpäin. Uskon, että pääsen vielä EM-kisoihin hyvään kuntoon, mutta se vaatii sitä, että terveys ja kroppa pelaavat, Laukkanen tuumii.

Kivirinnan ja Laukkasen mukaan uinti on raaka laji. Kivirinta piti haastavina aikoinaan kahden kuukauden totaalitauon uinnista ja teki muita asioita.

– Olen sitä mieltä, että kaikkien pitää ottaa uinnissa tunti turpaan, niin paljon kuin lähtee, Kivirinta täräyttää rempseään tyyliinsä.

– Kun minulla meni huonosti, jouduin nöyrtymään, ottamaan takapakkia ja tarkastelemaan omaa tekemistä. Teki hyvää ottaa takkiin.

Mitä uimarin pitää tehdä, jos kroppa tai mieli vastustavat harjoituskuormaa?

– Kannattaa pitää taukoa ainakin viikon, hengittää ja katsoa, miten paljon sitä taukoa lopulta tarvitsee. Itse olin taukoni aikana kavereiden kanssa, reissussa, festareilla, mökillä ja perheen kanssa. Välillä pitää ottaa myös omaa aikaa.

– Maailman huipulla on todella päämäärätietoisia uimareita, ja jos menestystä tulee, sitä haluaa vain lisää ja lisää. Silloin ajatus menee helposti siihen, että pitää lisätä treenaamista. Siinä voi mennä hirveään lukkoon, eikä tekemisestä nauti enää yhtään. Pitää olla pilkettä silmäkulmassa, Kivirinta väläyttää.

Laukkanen korostaa, että huippu-uimarin on oltava itselleen myös armollinen.

– Uinti on raakaa tulosurheilua. Taululta näkee, olinko hyvä vai en. Se on aika selkeää ja karua tietyssä mielessä.

– Kun katson omaa matkaani taaksepäin, olen ollut todella usein pettynyt hyviinkin tuloksiin. Nyt sitä miettii, miksi niihin tuloksiin ei voinut olla silloin edes pikkuisen tyytyväisempi, koska tällä hetkellä niistä tuloksista ja siitä tasosta voi vain unelmoida, Laukkanen sanoo.

Kivirinnan mukaan myös 23-vuotias Hulkko on äärimmäisen päämäärätietoinen urheilija.

– Hän on tehnyt monen vuoden ajan upeaa uraa, ja on hyvä, että hän pysähtyy nyt hankalamman ajan jälkeen. Itsellä tuntui, etten pysähdy ollenkaan, vaan yritin mennä väkisin läpi kovemman kiven, Kivirinta sanoo.

Kesäkuussa uintimaajoukkueen päävalmentajana aloittavan Eetu Karvosen mukaan uintikalenteri on muuttunut huomattavasti intensiivisemmäksi rintauimarin omasta aktiiviurheilijan ajastaan. Viime vuosi oli poikkeuksellinen kilpailumäärässä, kun uimarit kisasivat EM-kisat, olympialaiset, lyhyen radan EM- ja MM-kisat ja monet huiput osallistuivat vielä esimerkiksi ISL-ammattilaisliigaan.

– Jonkin verran olen kyseenalaistanut sitä, milloin urheilijat saavat oikeasti levätä. Idakin ui viime vuonna lähemmäs sata kilpailustarttia ellei sen ylikin, Karvonen miettii.