Kulttuuri
Rumpali Ilkka Tolonen ei koe tarvetta johonkin paikkaan juurtumiselle – "Koti on mulle enemmän asunnon ja muutaman kivan ruokapaikan muodostama pieni piiri kuin vaikkapa Helsinki tai Kainuu"
Kun Ilkka Tolonen Dave Grohlia .
– Ajattelin, että tämä on parasta mitä on, 35-vuotias rumpali muistelee.
Musiikki on aina kuulunut ristijärveläisperheessä kasvaneen Tolosen elämään, sillä perheessä harrastettiin musiikkia ja kotona oli esimerkiksi rummut, joita Tolonen alkoi paukutella jo lapsena. Ru