Kajaanin kolmas Big Friday -yritystapahtuma ajattelee ja unelmoi isosti – "Ei tarvitse pönöttää eikä tärkeillä!"
Kajaanissa kasvaneen Aki Komulaisen perhe elää metsästyksestä ja liikkuu moottorikelkalla, koska Alaskassa teitä ei juuri ole
Miljoonatuloihin yltänyt ravintoloitsija Jouni Lanamäki ei juo, mutta haluaa tarjota palveluja muille – "Totta kai haluan maksaa veroja syntymäkotikuntaani"
Sambialaisten hoitajien siirtyminen Satakuntaan ihmetyttää hankkeen ohjausryhmässä, KAMKin rehtorin mielestä hanke onnistui
"Alan pikkuhiljaa olla valmis", sanoo sukupuolensa korjannut, Puolangalla kasvanut Elena Vikström – somevaikuttajalla on ollut pitkä matka omaksi itsekseen
Aikuiset-sarjan työryhmä oli kuin hyvä ystävyyssuhde – "Siinä porukassa oli alusta asti hyvä olla, yhteinen hype"
Kajaani Dance Festival palaa Kaukametsään – Minna Tervamäki esiintyy ja ohjaa työpajoja, joissa käsitellään tanssijan henkisiä voimavaroja
Missä on Vuokatti? Vieläkö se ja se asuu Puolangalla? – Matkamessujen Arctic Lakeland -osastolla kuullaan monenlaisia kysymyksiä, mutta eniten kiinnostavat retkeilyreitit ja latukartat
Paltamon hotelli-ravintolan purkutyömaa on herätellyt muistoja – "Moni on kertonut, kuinka on vaikka tavannut siellä tansseissa puolisonsa"
Pahin tapahtui, mutta hiljalleen elämä kantoi – kajaanilainen Jarkko Piirainen kirjoitti runokirjan pienen tyttärensä muistolle
Kuuma kesäpäivä innoitti kajaanilaisen hörppimään viiniä työmaan parkkipaikalla – tuomittiin rattijuopumuksesta
Moottoripyöräharrastaja Janne Juntuselle pyörien rakentaminen on taidetta – ”Joku käy pelaamassa sulkapalloa, minä hakkaan peltiä lyttyyn”
Vähäiselle vastuulle Italian kentillä jäänyt kajaanilaiskavatti janoaa lisää vastuuta: ”Eihän tämä ole helppoa”
KS Live tulee: Kainuu juhlii urheilijoitaan perjantaina 23.1. – kenestä Kerttu Niskasen ja Unto Väisäsen seuraajat?
Juhani Ronkainen tietää töyhtöhyypän olevan värikäs lintu – Valokuvat ovat esillä Sotkamon kirjastossa
Edullisessa sähköautossa vakuuttaa muukin kuin hinta – Aion V:n kaltaiset tulokkaat ovat todellinen varoitus Euroopalle
Tämä on semmoinen ”the place to be” – Kaustisen kansanmusiikkijuhlat kutsuu nauttimaan kesän onnellisimmista päivistä