Kulttuuri
Ryijyt, raanut ja muut seinätekstiilit ovat esillä Kainuun Museon uudessa näyttelyssä
Kainuulaista tekstiiliperinnettä on monipuolisesti esillä Kainuun Museon sunnuntaina avautuvassa uudessa näyttelyssä. Näyttely on avoinna tammikuulle saakka.
Kainuun Museon sunnuntaina avautuvassa näyttelyssä Seinätekstiilejä Kainuun mailta on poimintoja kokoelmista lähes kahdensadan vuoden ajanjaksolta. Kainuun museon näyttelyamanuenssi Henna Kettusen sekä tekstiilikonservaattori Milla Nederströmin mukaan näyttely seinätekstiileistä on toivottu.
– Kylmil