Paikallisuutiset

Elämisen tahti on nyt rauhallisempaa. Raimo Piirainen ei lähtenyt enää ehdolle eduskuntaan, mutta jatkaa Kajaanin kaupunginvaltuustossa ja Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Kuva: Jussi Pohjavirta

”Se oli ihan älytöntä” – ajoittain härskiksi äitynyt meno eduskunnassa vaikutti Raimo Piiraisen (sd.) luopumispäätökseen

Helpotusta ja haikeutta. Molempia on ollut ilmassa sen jälkeen, kun Raimo Piirainen (sd.) päätti, että kymmenen vuotta eduskunnassa riittää.

Ikä, raskas vaalikausi ja suuren salin ajoittain härskiksi äitynyt meno vaikuttivat luopumispäätökseen. Poliittinen työ jatkuu kunta- ja hyvinvointialuetasolla.

Hiekkatörmän mökin ikkunasta Kajaanin Hannusrannassa levittäytyy kaunis näky Oulujärven Paltaselälle. Tontin nimi ei voisi olla osuvampi. Korkealla törmällä ollaan.

– Kun kauas katsoo, silmä leppää. Niinhän ne sanovat. Pitää verkko viedä, kunhan kala alkaa liikkua, Raimo Piirainen suunnittelee. Siitä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä