Talous
Sotkamo Silverin hopeatuotannon määrä laski – syynä rajamalmin syöttö
Sotkamo Silver laski arviota kuluvan vuoden hopeatuotannosta. Tuotanto tulee olemaan noin 1,38 miljoonaa unssia.
Määrä on noin 370 000–70 000 unssia vähemmän kuin yhtiö aiemmin arvioi. Vielä lokakuussa yhtiö arvioi tuotannon yltävän 1,45–1,75 miljoonaan unssiin hopeaa.
– Joulukuussa joudumme syöttämään rikastamolle suunniteltua enemmän rajamalmia avolouhoksen tuotannon viivästyessä aikaisemmasta suunnitelmasta, konsernijohtaja Erkki Kuronen kertoo yhtiön pörssitiedotteessa.
– Tämän johdosta vuoden 2021 hopeatuotannon arvioidaan jäävän hieman aikaisemmasta tuotanto-ohjeistuksesta.
Lokakuussa yhtiö arvioi, että vuosituotanto olisi ollut lähellä ohjeistuksen alarajaa, 1,45 miljoonaa unssia.
Sotkamo Silver omistaa hopeakaivoksen Sotkamossa. Kaivoksen tuotanto alkoi maaliskuussa 2019. Lisäksi yhtiöllä on mineraalioikeuksia jalo- ja perusmetalleja sisältäviin mineraaliesiintymiin Suomessa.