Paikallisuutiset
Sotkamon Tenetin koulun koronatapauksessa yksi jatkotartunta – 50 henkilöä karanteenissa
Sotkamolaisen Tenetin koulun oppilaalla keskiviikkona todettu koronavirustartunta on tuonut tähän mennessä yhden koulun ulkopuolisen tartunnan. Kainuun sote on määrännyt karanteeniin noin 50 henkilöä.
Tenetin koulu on varotoimena siirtynyt etäopetukseen lukukauden kahden viimeisen päivän ajaksi, jonka jälkeen oppilaat siirtyvät joululomalle.
Kainuun sote kertoo, että sairastunut oppilas on käyttänyt koulumatkoilla Pohjolan Matkan Sipisen linjaa keskiviikkona 9.12. ja torstaina 10.12. kello 8.15 – 8.30 ja 15.10 – 15.30 sekä maanantaina 14.12 kello 8.15 – 8.30 ja 15.10 – 15.30 ja tiistaina 15.12. klo 8.15 – 8.30.
Soten mukaan tartuntariski koulukyydissä on pieni. Jos oireita ilmaantuu muille matkustajille, sote pyytää hakeutumaan koronatestiin.
THL kertoi aamun tiedotustilaisuudessa, että Suomessa raportoidaan tänään noin 360 uutta koronatartuntaa. Karanteeniin määrättiin Suomessa viime viikolla noin 12 000 ihmistä. Noin 30 prosenttia uusista koronatartunnoista todettiin ihmisillä, jotka olivat jo karanteenissa. Uusien koronatartuntojen lähde saatiin viime viikolla selville noin 60 prosentissa tapauksista.
Terrafamessa jatkettu ohjeiden tiukentamista
Terrafamen teollisuusalueella tiistaina todettuun tartuntaan ei ole todettu liittyvän uusia tapauksia, eikä laajempiin jatkotestauksiin ole ilmennyt tarvetta. Karanteeniin on määrätty yli 30 altistunutta.
Terrafamen alueella on entisestään tiukennettu työtehtävissä ja taukojen aikana koronaturvallisuuteen liittyviä käytäntöjä.
Koronatestaukset avoinna myös pyhäaikoina
Mikäli koronaan viittaavia oireita ilmenee, on hakeuduttava koronatestiin. Oireettomia ei lähtökohtaisesti testata, mutta esimerkiksi tartunnan jäljitykseen liittyen voidaan altistuneita seuloa testeillä.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari toteaa soten tiedotteessa, että laajojen tartuntaketjujen mahdollisuus on ollut lähellä Sotkamossa.
– Oulun työmaatapauksen seuraukset ulottuivat ympäri maata, muun muassa Kainuussa epidemian kiihtymiseksi asti. Nyt näyttää siltä, että onneakin oli mukana. Koulutartuntojen osalta on tiedossa, että altistumisten jatkotartuttavuus on verrattain alhainen".
Koukkarin mukaan molemmat tapaukset osoittavat, että varotoimille on tarvetta.
– Vetoan edelleen kainuulaisiin, että joulun aikana kontaktit rajoitetaan vain lähiperheeseen eli henkilöihin, joiden kanssa ollaan arkenakin tekemisissä. Sukulointi, perinteiset ystäväporukoiden tapaamiset ja vastaavat tulee tänä vuonna toteuttaa vain etäyhteyksin. Lisäksi kaupoissa ja muissa palveluissa on noudatettava maskisuosituksia ja muita ohjeita, Koukkari ohjeistaa.
Kainuun soten koronatestipisteet ovat avoinna myös joulun ja uuden vuoden aikoina.
Sotkamossa terveysaseman ajanvaraus puh. 08 6156 5009, maaanantaista torstaihin kello 8 – 15.30, perjantaina 8 – 14.30.
Kainuun keskussairaalan drive in -testaus palvelee ajanvarauksella kaikkina päivinä (ma-su klo 8 – 19): 040 165 0020
Kuntien terveysasemien testaus palvelee ajanvarauksella arkipäivisin
Tarvittaessa pyydetään ottamaan yhteyttä päivystysapunumeroon 116 117. Testiajanvaraukset voi tehdä myös osoitteessa i Palveluista tarkempia tietoja saa osoitteesta
Edit kello 10.45. Lisätty valtakunnallinen koronatieto