Paikallisuutiset

Suojeltu hallintorakennus kylmilleen Kajaanin Satamakadulla ‒ toimistotiloista muutenkin ylitarjontaa

Kaupunki säästää miljoonia, kun se aktiivisesti poistaa omistuksestaan tyhjiä tai vajaakäytöllä olevia kiinteistöjä. Pelkästään entisen pääterveysaseman alueella Satamakadun varressa on noin 12 000 neliötä tyhjillään tai vajaakäytössä olevia rakennuksia.

Kajaanin kaupungin käytöstä on poistunut 2000-luvun aikana 89 000 neliötä tyhjänä tai vajaakäytössä ollutta rakennusta. Näin kaupunki on säästänyt alentuneina ylläpitokuluina noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Rakennuskantaa pyritään yhä vähentämään.

Nyt huomio kohdistuu esimerkiksi Satamakadun var

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä