Kotimaa
Tartuntatautilain muutos voisi sulkea laajasti vapaa-ajanpaikkoja, ja rajoituksia ja tilajärjestelyitä tulisi lisää – Hallitus pohtii tänään lakimuutosta
Hallituksella on tänään iltakoulu, jossa on esillä tartuntatautilain uudistus ja epidemiologinen tilanne. Opposition edustajat on kutsuttu mukaan. "Jos koronatilanne pahenee huomattavasti, niin viranomaisilla olisi uusia keinoja käytettävissä estää viruksen leviämistä."
Tartuntatautilain muutos antaisi mahdollisuuden sulkea laajasti vapaa-ajanvietto- ja harrastuspaikkoja, jos koronavirus on leviämisvaiheessa, eikä epidemiaa voida enää estää muilla keinoin. Sulkemispäätöksen tekisi aluehallintovirasto (avi) tai yksittäinen kunta alueellisesti.
Kunta voi jo nyt yleistoimivaltansa nojalla rajoittaa tai sulkea kunnan omaa toimintaa, kuten liikuntapaikkoja. Näin on tehtykin aktiivisesti, kun virustilanne on pahentunut.
Kiinni voitaisiin pistää määräajaksi esimerkiksi liikuntatiloja, urheilukatsomoita, huvipuistoja, festivaaleja, teattereita ja elokuvateattereita. Myös ostoskeskusten yleisiä tiloja, kuten oleskelutiloja ja lasten leikkipaikkoja voitaisiin sulkea. Lailla ei siis mitään suljeta, vaan virkavastuulla alueella toimiva viranomainen katsoo aina tilanteen.
Hallituksella on tänään keskiviikkona iltakoulu, jossa on esillä tartuntatautilain uudistus ja epidemiologinen tilanne. Opposition edustajat on kutsuttu mukaan. Lainmuutoksella hallitus hakee uusia vahvempia keinoja, joilla voidaan hillitä koronaviruksen leviämistä ilman että mennään poikkeusoloihin.
Laki on valmisteltu mahdollisesti pahenevan epidemian vuoksi
Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen kertoo, että laki on haluttu valmistella mahdollisesti pahenevan epidemiatilanteen vuoksi.
– Jos koronatilanne pahenee huomattavasti, niin viranomaisilla olisi uusia keinoja käytettävissä estää viruksen leviämistä, Ruuhonen toteaa Lännen Medialle.
Hän korostaa, että jo nyt tartuntatautilaissa on monia keinoja puuttua tilanteeseen, mutta tässä hallituksen esityksessä keinot on räätälöity koronaan.
– On pyritty täsmällisemmin kaikille yhteiskunnan sektoreille kuvaamaan, millaiset keinot ovat käytettävissä.
Esimerkiksi Vaasassa kaupunki sulki liikuntatilat lokakuun loppuun saakka. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kielsi tartuntatautilain nojalla Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli kymmenen henkilöä. Kielto on voimassa lokakuun loppuun asti.
– On hienoa, että toimia on tehty Suomessa jo todella paljon toimijoiden omasta aloitteesta epidemian leviämisen estämiseksi. Uusi lakiesitys ei ole millään tavalla ristiriidassa tämän kanssa, Ruuhonen korostaa.
Toiminta järjestettävä niin, että on mahdollista välttää lähikontaktit
Tartuntatautilain muutokseen on Ruuhosen mukaan rakennettu hallituksen hybridistrategian toimintasuunnitelman mukaisesti kolmen tasoisia toimia, joita nyt ehdotetaan.
Vain yksi taso, perustaso, tulisi voimaan suoraan lain nojalla. Tämä asia koskee hygieniavelvoitteita: kaikkien toimijoiden tulee noudattaa hygieniavelvoitteita.
– Keskeisesti kyse on käsien puhdistamisesta ja etäisyyksien ylläpidosta. Asiakkaita tulee ohjeistaa tästä.
Lainmuutoksen kahden muun tason toteutuminen on kiinni siitä, katsooko virkavastuulla alueella toimiva viranomainen, että päätös on välttämätöntä tehdä.
Jos tautitilanne pahenee eli ollaan epidemian kiihtymisvaiheessa, voitaisiin viranomaispäätöksellä jonkin paikan toiminta järjestää siten, että lähikontakteja on mahdollista välttää. Kunta tai avi tekisi päätöksen. Tämä olisi lainmuutoksen toinen taso.
– Tämä olisi toimijalle velvoittava päätös. Toiminnanharjoittaja itse voi arvioida, miten turvallisuus omassa toiminnassa toteutuu. Toimijan tulee järjestää toiminta siten, että asiakkaiden on mahdollista välttää lähikontaktit.
Järjestely voi tuoda lisää asiakasmäärien rajoituksia ja tilajärjestelyitä. Esimerkiksi teatteriin voitaisiin alkaa ottaa asiakkaita portaittain.
Tämä muutos koskee kaikkia yleisötiloja, paitsi ravintoloita, joita koskeva esitys on jo parhaillaan eduskunnassa. Ravintolaesityksessä pidetään lain voimassaoloa helmikuun lopulle, minkä perusteella annetaan ravintoloita koskevia asetuksia.
Taudin kiihtymisvaiheessa rajoituksiin kuuluu valvonta: viranomainen joka päätöksen tekee, myös valvoo. Käytössä on normaalit viranomaisvalvonnan keinot eli tarkastus, kehotus ja määräaikainen sulkeminen.
– Aivan keskeistä on, että viranomaiset tekevät alueilla yhteistyötä, mikä on pykälissäkin todettu.
Ruuhonen huomauttaa, että näitä nyt kaavailtuja uusia pykäliä ei välttämättä tarvitse edes soveltaa, jos koronan leviämistä pystytään estämään jo niin, että ihmiset ja toimijat käyttäytyvät vastuullisesti.