Kulttuuri

Teatteriarvio: Jos pidit Nyhjää tyhjästä -tv-ohjelmasta, lämpenet myös tälle esitykselle

Kajaanin kaupunginteatteri ja Vaara-kollektiivi: Improruletti

Ohjaus: Antti Hovilainen

Tähdet: neljä

Ei aivan huutonauruksi yltävää ilonpitoa, mutta hauska ja viihdyttävä parituntinen.

Sitä on Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin Improruletti, joka opettaa yleisölleen, että elämässä kaikki voi mennä hyvin, vaikkei asioita suunnittelisikaan etukäteen.

Jos pidit 1990-luvulla Nyhjää tyhjästä -tv-ohjelmasta, lämpenet myös Improruletille.

Esitys etenee samaan tapaan kuin klassikkosarja, jossa Ryhmäteatterin näyttelijät ja muusikot pistivät itsensä improvisoiden likoon yleisön edessä.

Siinä missä silloin Neil Hardwick keräsi yleisöltä aiheita tilanteisiin ja lauluihin, Kajaanissa samaa tehtävää hoitaa varmoin ottein Improruletin ohjaaja Antti Hovilainen, joka osallistuu myös itse näyttämöilotteluun.

Improteatteri kiinnostaa selvästi kaikenikäisiä.

Viime lauantaina mukana oli katsojia nuorista senioreihin, eikä heitä tarvinnut erikseen houkutella homman juoneen mukaan.

Ehdotuksia heiteltiin kilvan jo esityksen käynnistäneeseen lauluun, jonka otsikoksi saatiin ”Räntäiset häät”.

Muusikot Matias Nieminen ja Valtteri Pääkkönen loivat koskettimin tunnelmaa hupailuun, jonka absurdien tilanteiden tapahtumapaikoiksi yleisö tilasi niin Valkoisen talon, lavatanssit kuin kukkakaupankin.

Improruletti antaa hyvän kuvan teatterilajin mahdollisuuksista lyhyistä sketseistä ja lauluista pitempiin tarinoihin ja jopa musiikkinäytelmiin, joille toinen puoliaika oli pyhitetty.

Myös pelillisyys on läsnä esimerkiksi silloin, kun näyttelijöiden saapuminen ja poistuminen näyttämöltä sidotaan kohtauksessa tiettyihin sanoihin.

Voisi ajatella, että käsikirjoittamaton improvisaatioesitys olisi näyttelijöille veret seisauttava kokemus.

Improruletin näyttelijät kumosivat kuvitelman jo Kainuun Sanomien ennakkojutussa ja kertoivat, että hetkessä syntyvä tekeminen on pikemminkin vapauttavaa.

Sen voi myös aistia Improrulettia seuratessa. Tietty jännitys voi olla uuden aiheen kimppuun käydessä läsnä, mutta se katoaa nopeasti, kun tarina pääsee vauhtiin.

Ehkä juuri siksi meno äityy esityksessä hulvattomimmaksi, kun tarinankehittelyyn annetaan kunnolla aikaa esimerkiksi toisen puoliajan musiikkinäytelmissä.

Mitä pidemmälle Improruletti etenee, sitä selvemmäksi käy se, että ilman hyvää yhteishenkeä kokonaisuus ei toimisi.

Jokainen esiintyjä saa tuoda näyttämöllä nähtävään oman lisänsä, mutta lavalla ei nähdä kertaakaan turhaa sooloilua, vaan yhteen hiileen puhaltamisen juhlaa. Huikeaa on se, että jopa lauluja saadaan hetkittäin tulkittua moniäänisesti.

Improruletin kaikki esitykset ovat erilaisia, mutta allekirjoittaneen näkemässä esityksessä heittäytyjinä onnistuivat erityisesti Milla Kuikka ja Sami Sainio.

Tällaista menoa olisi mukava nähdä Kajaanissa enemmänkin.

Katja Mabrouk