Viihde
Televisiossa: Seitsemän oikein ei olekaan autuus – Anna-Leena Härkösen romaanin pohjalta sunnuntain tv-elokuvaksi
Sub klo 21.00
TV2 klo 17.00
TV5 klo 21.00
Kaikki oikein
*** Kumpi on parempi: se, että on unelmia vai se, että ne täyttyvät?
Jälkimmäisestä vaihtoehdosta saadaan lievästi makua draamakomediassa, jonka Lenka Hellstedt ohjasi Anna-Leena Härkösen romaanista.
Kauneushoitolan Eeville napsahtaa loton jättipotti, mutta tuttuun suomalaiseen tyyliin hän päättää rokkarimiehensä Karin kanssa jatkaa entiseen malliin. Mitä sitten tehdään, ja mistä elämä nyt saa virtaa?
Elokuva asettuu turhan arvattavaan uomaan, mutta Elsa Saisio ja Antti Luusuaniemi kiskovat elokuvan plussan puolelle silkalla osaamisellaan. (Suomi 2018)
Kesä ’92
*** Tanskan ja Suomen EM-kohtaaminen toissa lauantaina ei hevin unohdu. Semmoiseen tunteiden trampoliiniin Christen Eriksenin sairaskohtaus ja pelin huipennus johtivat.
Tanskalaisilla on myös kultaisempi EM-muisto vuodelta 1992, jolloin jo kertaalleen pudonnut joukkue kutsuttiin kisoihin kesken lomien.
Kasper Barfoedin elokuvassa palataan niihin päiviin asiaan kuuluvilla kierteillä.
Ulrich Thomsen esittää suomalaisillekin tuttua valmentajaa Richard Møller Nielseniä . (Tanska 2015)
Kaksi kuningatarta
*** Skotlannin Maria Stuartin ja Englannin Elisabetin tarinoista on tehty parempiakin elokuvia kuin tämä harhaileva kuningatardraama.
Teatteriohjaaja Josie Rourke haukkasi esikoiselokuvassaan liian ison palan.
Onneksi hän sai keskusrooleihin vahvat tulkit. Varsinkin Saoirse Ronan sykkii ristiriitoja, vapautta ja elämää Mariana, jonka kohtalo heittää Skotlannin kruunua kantamaan. Margot Robbie joutuu asettumaan serkku Elisabetinä vallan tiukkaan tärkkiin, mutta pääse lopussa puskemaan tunnetta sen läpi.
Kahden keulakuvan takana muhii miesten maailma juonineen.
Ajankuva on sekoitus 1500-lukua ja tätä päivää. Ensiesitys. (Britannia 2018)
Pekka Eronen