Ulkomaat

Toinen kierros on todennäköinen Turkin vaaleissa. Kuva: ERDEM SAHIN

Toinen kierros todennäköinen Turkin presidentinvaaleissa, ehdokkaiden äänisaaliit jäämässä alle 50 prosentin

Turkissa presidentinvaalit etenevät todennäköisesti toiselle kierrokselle, kun ehdokkaat ovat jäämässä ensimmäisellä kierroksella voittoon vaadittavista yli 50 prosentin äänisaaliista.

Turkin valtiollisen uutistoimiston Anadolun mukaan 69-vuotias istuva presidentti Recep Tayyip Erdogan oli Suomen aikaa maanantaiaamuna saamassa 49,3 prosenttia, kun lähes kaikki äänet oli laskettu. Oppositioehdokas Kemal Kilicdaroglulle uutistoimisto povasi 45 prosentin ääniosuutta.

Erdogan esiintyi varhain maanantaina kannattajiensa edessä Ankarassa ja väitti, että hänellä on selvä johtoasema, vaikkei lopullinen tulos olekaan vielä selvillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uskon vilpittömästi, että jatkamme ihmisten palvelemista seuraavan viiden vuoden aikana, hän sanoi suurien hurrausten saattelemana.

Erdogan sanoi myös, että hänen valtapuolueensa ja sen ultranationalistiset liittolaiset olisivat saamassa selvän enemmistön maan parlamenttiin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Erdogan on pitänyt puheen puolueensa keskustoimiston parvekkeelta jokaisten voittamiensa vaalien jälkeen. BBC:n mukaan hän mainitsikin puheessaan päättäneensä pitää perinteisen parvekepuheensa tällä kertaa etukäteen.

Jos maamme pyytää toista kierrosta, me ehdottomasti voitamme toisella kierroksella.

Turkin nykyjohdolla ja sen haastavalla oppositiolla on ollut ääntenlaskun edetessä eriävät näkemykset siitä, kuka kisaa johtaa. Oppositioleiri julistikin yön aikana, että Kilicdaroglu olisi johdossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

74-vuotias oppositioehdokas vaikutti kuitenkin alakuloiselta, kun hän tapasi toimittajia maanantaiaamuna. Hän myönsi toisen kierroksen vaikuttavan väistämättömältä.

– Jos maamme pyytää toista kierrosta, me ehdottomasti voitamme toisella kierroksella, hän sanoi ja alleviivasi yhteiskunnan muutostahdon olevan korkeampi kuin 50 prosenttia.

Toinen kierros järjestettäneen 28. toukokuuta.

BBC kirjoitti yön aikana toisen kierroksen olevan todennäköisin lopputulos sunnuntaisissa vaaleissa, sillä monien jäljellä olevista äänistä kerrottiin tulevan alueilta, joissa enemmistö kannattaa oppositiota. Lisäksi jäljellä olivat myös ne vaaliuurnat, joista Erdogan on vaatinut uudelleenlaskentaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ääntenlaskenta on hidastunut huomattavasti sitä mukaa, kun todennäköisyys toisesta kierroksesta on kasvanut, BBC kertoi.

Opposition mukaan hidastelun taustalla on se, kuinka Erdoganin valtapuolue on toistuvasti vastustanut tuloksia, joissa oppositioehdokas on johdossa.

Istanbulin pormestarin Ekrem Imamoglun mukaan seitsemän miljoonaa ääntä on pidätetty ääntenlaskentaprosessista näiden vastustelujen vuoksi, kertoo BBC. Kaikkien näiden äänten sanotaan tulleen alueilta, joissa kannatetaan oppositiota. Imamoglu sanoo Erdoganin puolueen käyttäneen samaista taktiikkaa edellisten seitsemän tai kahdeksan vaalin yhteydessä.

Turkin sunnuntaisista vaaleista muodostui eräänlainen kansanäänestys siitä, jatkuuko presidentti Recep Tayyip Erdoganin yli kaksikymmenvuotinen valtakausi vai lähteekö muslimienemmistöinen maa nykyistä sekulaarisempaan eli maallisempaan suuntaan.

Tilanne presidentinvaalissa näytti etukäteen tasaväkiseltä, ja kansa lähtikin odotetusti liikkeelle sankoin joukoin. Opposition edustajien mukaan jotkin äänestysuurnat olivat täyttyneet jo iltapäivän puoliväliin mennessä, ja mediatietojen perusteella äänestysprosentti näytti olevan odotetusti korkea, lähellä 90:tä prosenttia.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä