Ulkomaat

Trumpilla ja Bidenilla on kummallakin edelleen täysi mahdollisuus voittaa – Biden näyttää yhä vahvemmalta voittajalta saatuaan Wisconsinin taakseen

Ennen postiäänten laskua vielä auki olevissa osavaltioissa Trump ilmoitti, että hän on voittanut ja vaatii korkeinta oikeutta keskeyttämään kaiken äänestämisen. Äänestys oli tosiasiassa silloin jo päättynyt. Ääntenlaskussa kolmen, neljän osavaltion tietoja odotetaan lähitunteina.

Demokraattien Joe Biden kirii odotetusti loppuvaiheen postiäänten laskennan seurauksena. Uutiskanava CNN:n mukaan Biden on voittanut Wisconsinissa, jossa hän siirtyi johtoon niukasti alle 10 000 äänen turvin, kun suurkaupunki Milwaukeen ennakkoäänet tulivat mukaan laskennasta. Tämä tarkoittaa, että Bidenilla olisi tällä hetkellä 237 valitsijamiesääntä.

Noin kello neljältä iltapäivällä Biden siirtyi ensimmäisen kerran kokonaistilanteessa johtoon, kertoo CNN:n ja New York Timesin reaaliaikainen seuranta. Biden nousi Trumpin edelle Michiganin osavaltion äänissä, mikä nosti hänet valitsijamiestilanteessa Trumpin edelle 270–268.

Mikäli Biden pitää kiinni Michiganista, se avaisi Wisconsinin ohella tälle tien voittoon. Toisaalta jomman kumman voittaminen olisi myös Trumpille melkoisen varma voiton merkki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Niin paljon ääniä on kuitenkin vielä laskematta, että presidentiksi voi edelleen tulla kumpi tahansa. Näin on siitä huolimatta, että Trump on jo ilmoittanut väliaikatuloksen perusteella voittaneensa – vähintäänkin puolileikillään.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti aamulla Suomen aikaa puoli kymmeneltä voittaneensa. Hän sanoi myös vaativansa korkeinta oikeutta keskeyttämään ääntenlaskun – tai tarkalleen ottaen Trump puhui kaikesta äänestämisestä. Siinä vaiheessa äänet oli jo annettu, mutta miljoonia niistä ei ollut vielä laskettu.

Tosiasiassa laskematta on yhä runsaasti ääniä, ja jäljellä on vielä muutamia osavaltioita, joiden tilanne on avoin. Wisconsinin lisäksi loppuun saakka joudutaan jännittämään Michigania ja Pennsylvaniaa. Pennsylvaniassa kuitenkin Trumpin johto on vakuuttava, mikä tietää harmaita hiuksia Bidenille. Biden voi kuitenkin voittaa myös ilman Pennsylvaniaa, jos pitää tällä hetkellä johtamansa Michiganin, Wisconsinin, Arizonan ja Nevadan.

Demokraattien Joe Bidenillä on kello 16.50 Suomen aikaa takanaan 224 valitsijamiestä ja Trumpilla 213. Vaalivoittoon tarvitaan 270 valitsijamiestä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kumpikin ehdokkaista piti omat osavaltionsa

Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloslaskenta on edennyt niin kutsutuissa vaa'ankieliosavaltioissa hyvin tiukoissa merkeissä koko yön ja aamun.

CNN:n ennusteen mukaan Biden voittaisi vaa'ankieliosavaltioista Virginian, Coloradon, Minnesotan ja New Hampshiren, Trump puolestaan Idahon, Ohion, Texasin ja Floridan. Nebraskan valitsijamiehet jakautuvat tällä tietoa Trumpille 4-1. Kyseessä on ensimmäinen äänestysalue näissä vaaleissa, jonka voittaa eri puolueen ehdokas kuin viimeksi.

Florida ja Texas ovat vaalivoiton kannalta erityisen tärkeitä, sillä Floridan voittajalle on tarjolla 29 valitsijamiestä ja Teksasin 38.

Todennäköisesti vaalit ratkaistaan Wisconsinissa, Michiganissa ja Pennsylvaniassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ennakkoäänet vaikeuttavat seurantaa

Vaalituloksen seuraaminen on tällä kertaa ollut erityisen vaikeaa ennätysmäisen ennakkoäänten määrän vuoksi. Yli 100 miljoonaa amerikkalaista antoi äänensä ennakkoon.

Vaikeus syntyy siitä, että osa osavaltioista laskee ennakkoäänet ennen varsinaisia vaalipäivän ääniä, osa samaan aikaan ja osa jälkeen. Bidenin arvioidaan olevan vahvoilla ennakkoäänissä, Trumpin varsinaisena vaalipäivänä annetuissa äänissä.

Tämän vuoksi ääntenlaskun edetessä on nähty rajujakin kirejä, kun ennakkoäänien ja varsinaisen vaalipäivän äänien osuus lasketuista äänistä muuttuu. Trump ja Biden ovat olleet joidenkin vaa'ankieliosavaltioiden johdossa vuorotellen.

Vaalit sujuneet rauhallisesti

Vaalipäivä sujui ennen Trumpin voitonjulistusta pääosin rauhallisesti siitä huolimatta, että aiemmin pelättiin jopa aseellisten ryhmittymien pelottelevan ihmisiä äänestyspaikoilla.

Epävarmuus vaalituloksesta ja mahdollisista pitkittyneistä oikeustaistelusta on johtanut ennennäkemättömään levottomuuteen vaalin lopputuloksesta ja seurauksista. Rakennuksia on laudoitettu umpeen useissa kaupungeissa mielenosoitusten pelossa. Myös Valkoinen talo aidattiin.

Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell oli varhain aamulla Suomen aikaa Valkoisen talon lähistöllä Black Lives Matter -aukiolla Washingtonissa

– Tällä on joitakin satoja ihmisiä ja aikamoinen karnevaalitunnelma. 99 prosenttia paikalla olijoista on Bidenin kannattajia, Orell kertoo puhelimitse.

Orellin mukaan koko Washingtonin keskusta on laudoitettu umpeen. Siellä täällä on pienempiä yksittäisiä kokoontumisia, joissa pidetään palopuheita Black lives matter -hengessä.

Poliiseja oli keskustassa paljon ja poliisi valvoo kaupunkia ilmasta käsin helikopterilla. Tilanne oli kuitenkin rauhallinen

– Täällä sekoittuvat jännällä tavalla turhautuneisuus Trumpin kauteen ja toivo siitä, että asiat muuttuvat, Orell kertoo.

Orell kertoo, että koronavirus on perunut perinteiset vaalivalvojaiset. Tuloslaskennan etenemistä on seurattu kotoa käsin tai kaupungilla olevilta isoilta näytöiltä.

– Kadunmiesten ja -naisten kanssa keskustellessa on noussut esiin kolme pääteemaa: korona, mustien oikeuden ja kansakunnan jakaantuminen, Orell kertoo.

Ovensuukyselyiden mukaan nämä ovat juuri Bidenin kannattajille tärkeitä teemoja.

Suurlähettiläs jännittää Helsingissä

Yhdysvaltain Suomen suurlähetystössä pieni määrä kutsuvieraita seurasi aikaisin aamulla tuloslähetystä suurelta ruudulta. Suurlähettiläs Robert Pence myhäili, sillä tunnelma on hyvä ja hänen mukaansa Suomen Yhdysvaltain-suhteet erinomaisessa kunnossa.

Pence on republikaani ja Trumpin nimittämä suurlähettiläs. Politiikkaa hän ei kommentoi suoraan, mutta ilme kertoo paljon.

– Jännitys on nyt asteikoilla nollasta kymppiin kympissä. En halua lähteä kotiin, haluamme vaimoni kanssa jatkaa työtä Suomessa vielä vuosia, Pence sanoo Lännen Medialle.

Neljä vuotta sitten Trumpin voitto merkitsi edelliselle suurlähettiläälle paluuta kotiin. Yhdysvaltain lähettiläät ovat kulloisenkin presidentinhallinnon valintoja.

Automaattipuhelut kehottivat pysymään kotona

Vaalien suojelemisen päivystyslinjalta kerrottiin The New York Timesille , että ensimmäisten äänestystuntien aikana vaalihäirintä jäi yksittäistapauksiin.

Eri puolilla maata raportoitiin myös kahdenlaisista automatisoiduista puheluista, joista toisessa ihmisiä kehotettiin jäämään kotiin ja toisessa äänestämään keskiviikkona, eli vääränä päivänä.

– Tämä on vain testipuhelu. On aika pysyä kotona. Pysy turvassa ja pysy kotona, naisääni sanoo toisessa puhelussa.

Kyseistä puhelua on Reutersin mukaan soitettu kuukausien ajan, mutta tiistaina niiden määrä kasvoi huomattavasti.

FBI tutkii puheluita. Tiedustelulähteet kertovat The New York Timesin mukaan, ettei ole näyttöä siitä, että puhelut olisivat tulleet vieraan valtion taholta.

Trump esiintyi aiempaa rauhallisemmin

Trump on jo kuukausien ajan kyseenalaistanut vaalien luotettavuutta ja esittänyt valheellisia väitteitä siitä, että postiäänestys olisi vilpillinen.

Hän ei ole suostunut sitoutumaan rauhalliseen vallanvaihtoon hävitessään ja on sanonut, että äänet pitäisi laskea vaali-iltana, vaikka monella osavaltiolla menee päiviä tai viikkoja niiden laskemisessa.

Trump sanoi kuitenkin yllättäen vaalipäivänä Fox-kanavan Fox & Friends -ohjelman haastattelussa, ettei hän aio julistautua voittajaksi, ennen kuin voitto tulee. Hän myös totesi, "ettei ole syytä pelata pelejä".

Joe Biden puhui kannattajilleen hieman ennen aamukahdeksaa. Hän sanoi, että uskoo olevansa matkalla vaalivoittoon ja pyysi kannattajiltaan kärsivällisyyttä. Trump puolestaan syytti samaan aikaan jälleen kerran demokraatteja vaalien varastamisesta Twitterissä.

Twitter merkitsi tviitin saman tien mahdollisesti harhaanjohtavaksi.

Bidenin ennakkosuosikin asema mureni

Yhdysvalloissa vaalien lopputulos on vaikeasti ennustettava. Biden johti vaalien alla kaikkia mielipidemittauksia ja hänen voittoaan pidettiin etukäteen huomattavasti todennäköisempänä kuin presidentti Trumpin toista nelivuotiskautta. Taistosta on kuitenkin tullut hyvin tiukka.

Todennäköistä on, että Biden saa kokonaismäärässä enemmän ääniä. Yhdysvaltojen vaalijärjestelmän vuoksi voittaja ei kuitenkaan välttämättä ole se ehdokas, joka saa äänten enemmistön.

Näin kävi vuonna 2016, kun Trumpista tuli presidentti, vaikka demokraattien Hillary Clinton sai noin kolme miljoonaa ääntä enemmän.

Äänestäjät äänestivät oman osavaltionsa valitsijamiehiä, jotka valitsevat myöhemmin ehdokkaan. Lähes kaikissa osavaltioissa vaalin voittaja saa kaikki osavaltion valitsijamiehet taakseen.

Suurimmassa osassa osavaltioita tulos voidaan ennustaa ennakkoon. Vaa'ankieliosavaltioissa ehdokkaiden erot ovat mielipidemittauksissa niin pieniä, että jännitettävää voi riittää vielä pitkään.

Näitä ratkaisevia osavaltioita on noin tusinan verran. Ehdokkaiden kampanjat ovat keskittyneet Pennsylvaniaan, Michiganiin ja Wisconsiniin. Niissä äänet on perinteisesti annettu demokraattien ehdokkaalle, mutta Trump voitti viimeksi kaikki kolme.

Jos Biden pystyy saamaan enemmistön kaikissa Clintonin viimeksi voittamissa osavaltioissa ja saa äänestäjät takaisin demokraattien puolelle tässä kolmikossa, se riittää voittoon.

Nämä kolme osavaltiota alkoivat kuitenkin laskea ennakkoääniä vasta vaalipäivänä, joten kokonaan niiden tulos voi olla selvillä vasta useiden päivien päästä.

Amerikkalaiset äänestivät samalla myös kongressin vaaleissa. Demokraattien odotetaan säilyttävän enemmistönsä edustajainhuoneessa, ja on mahdollista, että puolue saa enemmistön myös senaattiin. Yön aikana kuitenkin myös republikaanit ehtivät nauttia johtoasemasta edustajainhuoneen vaalien väliaikatilanteissa.

Juttu päivittyy.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä