Kotimaa

Suomalaiset yritykset pyrkivät tarjoamaan tänä kesänä ennätykselliset 140 000 kesätyöpaikkaa. Kuvituskuva arkistosta.

Työvoimapula on tuonut kesätyöpaikkoja hyvin tarjolle, mutta luonut myös varjoilmiön – "Kun työntekijöitä ei ole tarpeeksi, perehdytys kärsii"

Suomalaiset yritykset pyrkivät tarjoamaan tänä kesänä ennätykselliset 140 000 kesätyöpaikkaa, arvioi Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vuoden alussa. Arvio perustuu liiton jäsenyrityksille viime vuoden lopulla tehtyyn kyselyyn.

Vielä ei ole tiedossa, toteutuuko ennakoitu määrä. Vastaavaa ennakkoarviota ei kuitenkaan ole koskaan aiemmin annettu, kertoo EK:n asiantuntija Mikko Vieltojärvi. Esimerkiksi kesällä 2020 kesätyöpaikkoja oli koronan vuoksi tarjolla ainoastaan 80 000.

– Toivotaan, että päästään ennätystasoon, mitä tässä on tavoiteltu ja odotettu. Kesätyöt ovat valtavan tärkeä osa nuorten itsenäistymistä, ja samalla saa vähän omaa rahaa ja jalkaa työelämän oven väliin, Vieltojärvi summaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesätyöt ovat valtavan tärkeä osa nuorten itsenäistymistä.

Siiri Leinonen ja Onni Haverinen olivat viime kesänä kesätyössä Erkin polulla Kajaanissa.

STT:n haastattelemien tahojen mukaan suurta kesätyöpaikkatarjontaa selittää yleinen työvoimapula.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Matkailu- ja Ravintolapalveluiden (Mara) toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo, että koronarajoitukset heikensivät yleistä työvoimatilannetta ravintola- ja matkailualalla.

– Moni vaihtoi alaa.

Maran jäsenyritykset tarjosivat 18 000 kesätyöpaikkaa kesällä 2019 ennen koronaa. Lappi arvioi, että kesätyöpaikkoja on tarjolla vähintäänkin saman verran myös tänä kesänä.

Töitä on hyvin tarjolla niille, jotka haluavat töitä tehdä.

– Uskon, että hakijoita on ollut paljon, mutta paikkoja on myöskin paljon. Töitä on hyvin tarjolla niille, jotka haluavat töitä tehdä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesko puolestaan arvioi palkkaavansa 6 000 työntekijää kaikille liiketoiminta-alueilleen. Keskon rekrytoinneista vastaava Ilona Castrén kertoo kesätyöpaikkojen määrän olevan sama kuin viime vuonna.

Toinen suuri kaupan alan työllistäjä nuorille on S-ryhmä. S-ryhmä tarjoaa tänä vuonna runsaat 17 000 kesätyöpaikkaa, joista puolet on pidempiä, koko kesän mittaisia työpaikkoja, ja puolet erityisesti alaikäisille suunnattuja kahden viikon tutustumisjaksoja, kertoo S-ryhmän rekrytoinnin päällikkö Annina Hyvönen.

Työntekijäpula on luonut tarjolle työpaikkoja, mutta samalla se on luonut myös varjopuolen. Kun työntekijöitä ei ole tarpeeksi, perehdytys kärsii. Akavan, toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n ja ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n kesäduunarineuvoja Vee Tirinen kertoo, ettei työnantajalla ole aina aikaa tai halukkuutta järjestää kattavaa perehdytystä.

– Viime viikolla tuli vastaan tilanne, jossa 18-vuotias oli laitettu tekemään työvuorolistoja ilman kokemusta. Myös ylitöitä on pyydetty tekemään paljon.

Tirinen muistuttaa, että kattava perehdytys hyödyttää myös työnantajaa. Työntekijät pystyvät tekemään työtä varmemmin oikein, ja samalla työntekijä tietää paremmin, mitä häneltä odotetaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä