Koti-Kajaani

Valtuustosta viisaita: Hyvinvointialuevaalit – vai sonniyhdistyksen

Toimivan maakuntahallinnon luominen Suomeen – muun Euroopan lailla – on vienyt aikaa jo niin kauan, että kaikki puolueet ovat saaneet olla vuorollaan sitä yrittämässä/rakentamassa. Kainuussa käydään talvella maakuntavaaliin jo toista kertaa. Jokainen puolue on saanut käydä jättämässä sote-lakiin oman pukinsorkkansa, isomman tai pienemmän, ja aina oppositiossa ollessa on sitten käännetty kelkkaa ja suunnattu arvosteluryöppy kulloinkin hallintoremonttia yrittäviä vastaan.

Kokoomus syyttää nyt hallitusta hallintohimmeleiden - vain uusien hallintorakenteiden - rakentelusta. Eivät tiedä tai hoksaa, että uudella lailla korvataan monia kansanvallan ulottumattomissa olleita "himmeleitä" 16 maakuntaan, joihin saadaan nyt suoraan vaaleilla äänestettyinä myös päättäjät. Satamäärin maakunnallisia himmeleitä jää vielä jäljelle. Uusimaa jaetaan, heidän oman tahtonsa mukaan, neljään "hyvinvointialueeseen". Helsinki jää yksin ja sen ei tarvitse käydä näihin vaaleihin.

Kokoomus pelottelee uudella maakuntaverolla ja sen verotusta kiristävällä vaikutuksella, vaikka yhtään uutta tehtävää tai velvoitetta entisten elintärkeiden tehtävien lisäksi maakunnille ei säädetä. Laillahan yritetään saada entiset tehtävät hoidettua paremmin (ja taloudellisemmin). Sipilän hallituksen yritys kaatui perustuslakivaliokuntaan, kun hallitus yritti sanoa lakitasolla, että maakunta(hyvinvointi)palvelut pitäisi hoitaa tehokkaammin, kun lakiesitykseen oli kirjattu säästötavoite 3 miljardia euroa vuodessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Edellisellä kaudella sosialidemokraatit saivat nykyisen mallin kiivaan kannattajan, ja neliraajajarrutuksella edellisen esityksen kaataneen, nykyisen mallin äidiksi ja kätilöksi esittäytyvän, ministeri Krista Kiurun johdolla kaadettua aikaisemman esityksen, kun he eivät sano hyväksyvänsä verovaroilla palvelujen tuottamista tavallisille pulliaisille yksityisen sektorin toimesta. He taas eivät "tiedä" tai hoksaa, että sote-alueilla jo aivan hirveän iso osa hoivapalveluista toteutetaan bisnespohjalta ja erikoissairaanhoidon puutteisiin käytetään jo hyvin runsaasti vero-palveluseteleitä.

Kateuksissaan he vielä aikovat poistaa yksityisiltä lääkäripalveluilta KELA-korvaukset, joilla voitaisiin tehdä köyhemmällekin mahdolliseksi niiden käyttö julkisten palvelujen puuttuessa. He eivät halua huomata, että KELA-korvattu lääkärissäkäynti tulee veronmaksajille paljon halvemmaksi kuin julkisella puolella, jonne demarit eivät kuitenkaan kykene saamaan riittävästi lääkäreitä, vaikka nyt lupaavat sitä pontevasti. No ainahan he ovat luvanneet vaikka mitä. Ja maakuntanimikin muutettiin hyvinvoinniksi. Jääkö sekin vain lupaukseksi?

No sen ainakin nyt tuleva maakuntavaali muuttaa, että kunnat eivät sitten enää voi syyttää sotea tai maakuntaa taloutensa huonosta hoidosta. Jos vielä varavaltuutettuna pääsen kaupungin valtuustoon käsittelemään Kajaanin talousasioita, pääsen paremmin kysymään vihervasemmistolta, miten aiotte nyt, enemmän vastuuta ja talousvaltaa saatuenne, hoitaa Kajaanin alijäämään jätettyä taloutta.

Saa nähdä miten isolla joukolla kainuulaiset nyt innostuvat äänestämään hyvinvointivaaleissa, kun ei oikein voida kunnolla käydä Nälkämaan laulun kaikuessa maakuntavaaliin. No nimestä ei niin väliä, vaikka nimenä olisi sonniyhdistyksen vaalit. Mutta eikun äänestämään!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittaja on varavaltuutettu.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä