Koti-Kajaani
Valtuustosta viisaita: Koulu, mihin olet menossa?
Tänään moni uskaltaa sanoa ääneen sen, että Suomen useassa koulussa jaksetaan huonosti. Tähän ei ole yhtä ainoaa syytä, vaan ongelmat kasautuvat monesta syystä.
Paljon puhutaan koulukiusaamisesta, suuresta luokkakoosta, opettajapulasta, lasten lisääntyneestä levottomuudesta, koulujärjestelmästä jne.
Lisäksi pitää uskaltaa puhua myös kodin isosta vaikutuksesta lapsen ja nuoren elämään ja hyvinvointiin. Monelta lapselta puuttuu koti, josta ei löydy vanhempia tai aikuista, jotka osaisivat ja jaksaisivat tukea lastaan opiskelemisessa, riittävässä liikkumisessa sekä riittävästä levosta.
Lännen Median politiikan toimittaja Jenni Lepänrinne kirjoitti maanantain Kainuun Sanomissa tärkeän viestin kaikille päättäjille, jotka vaikuttavat koulujen hyvinvointiin sekä menestymisen edellytyksiin. Liittäisin tähän myös poliittiset päättäjät.
Jenni Lepänrinteen mielestä nyt tarvitaan oikeasti jo tekoja, jotta lasten ja nuorten pahoinvointi saadaan loppumaan. Pahoinvoinnista puhuminen ei enää riitä. Olen tässä samaa mieltä.
Mikäli koulun kehittämisen suunta erilaisilla valinnoilla vaikuttaa arjessa toimimattomalta, silloin sitä pitää uskaltaa arvioida ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.
Kiusaamisen, pahoinvoinnin ja hämmennyksen lisääntyminen ovat jo mittareita, jotka pitäisi ottaa vakavasti päättäjien taholla. Uskon vakaasti, että koulun sisällä rehtori, opettajat, kouluavustajat, kuraattorit, terveydenhoitajat sekä koulupsykologit osaavat arvioida mikä toimii ja mitä pitäisi muuttaa, jotta arki sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Onko heitä aidosti kuultu ?
Pisa-tutkimuksen tulokset vahvistavat myös sitä yleistä käsitystä, että suomalaisten koulutustaso ja oppiminen on laskenut verrokkimaihin verrattuna viimeisten kahden vuosikymmenen aikana.
Onpa tutkimuksissa löydetty syy-yhteyksiä myös digitalisaatioon, itseohjautuvaan oppimiseen ja avoimiin oppimisympäristöihin. Ongelmat korostuvat, mikäli samalla tarvittava tuki puuttuu. Kaikki oppilaat eivät ole itseohjautuvia.
Eräs vuoden 2020 palkittu rehtori toteaa, että koulua on johdettava tietoisesti ja on tehtävä johtamistekoja, jotta laiva ei ajelehdi.
Me kaikki osaamme etsiä syyllisiä. Nyt haluaisin ennemmin olla etsimässä niitä ratkaisuja, jotka johtavat sellaiseen oppimisympäristöön, jossa oppija sekä opettaja jaksavat. Tarvitaan kaikki ne resurssit, jotka lain mukaan tulee olla eikä niistä pidä tinkiä.
Esitän kaikille niille tahoille, jotka ovat tämän tärkeän asian äärellä päivittäin sekä päättäjille, jotka kuntavaalien alla lupasivat pitää huolta lapsista ja nuorista, nyt on aika varmistaa jokaisen pysyminen matkassa. Nyt tarvitaan tekoja!
Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston jäsen.