Koti-Kajaani

Valtuustosta viisaita: Mennäänkö nyt ihan mettään?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Retkeilyreiteistä on syksyn mittaan kiiteltävissä määrin lehdissä kirjoiteltu. Toki näkökulmat vaihtelevat suurestikin. On muun muassa pohdiskeltu, että Kainuu tarvitsisi Kuusamon karhunkierroksen kaltaisen tunnetun vetonaulan.

Mielestäni esimerkiksi jo olemassa oleva Kouta-Vuores-retkipolkujen Vaarojen polku (12 kilometriä) täällä meillä Kajaanissa sopisi tähän tarpeeseen mainiosti. Mutta miksi se ei ole suuren yleisön tiedossa?

Vuokatissa matkailun parissa työskentelevänä neuvon harva se päivä asiakkaita Vuokatin useille retkeilypoluille. Ihmiset todella matkustavat monipuolisten metsäisten retkeilyreittien perässä, pitkiäkin matkoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tästä pitäisi Kajaanin ottaa isosti oppia ja koppia, ei kannata pitää kynttilää vakan alla. Matkailupotentiaalia olisi Kajaanilla tällä saralla mielestäni todella paljon nykyistä enemmän hyödynnettävissä.

Kaikilla kaupungin asukkailla ei tosin ole samanlaisia mahdollisuuksia lähteä reiteille pitkien matkojen päähän, ja siksi on hyvä olla myös lähellä olevia metsäkohteita.

Kajaanissa on alle 5 kilometrin säteellä keskustasta on useita mahtavia lähiretkeilykohteita, muun muassa Pirunvaaran reitti Lohtajalla, Erkin poloku Heinisuolla ja Pöllyvaara Teppanassa.

Tästä kaikesta huolimatta on Kajaani päättänyt tehdä hakkuita näiden suosittujen reittien varrelle. Adressi Pirunvaaran, Olliskanvaaran ja Pirttimäen hakkuista luopumiseksi keräsi allekirjoituksia 875 kappaletta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pidetään porukalla lähimetsien puolta.

Hakkuut näissä kyseisissä metsissä siis puhuttavat, ja syystäkin. Kävellessäni Pirunvaaran reittiä vilkaisin samalla karttasuunnitelmaa ja en voinut olla ajattelematta, että kohta tuossa kohdassa ei ole ollenkaan puita. Kaikkea ei voi mitata rahassa.

Metsän positiivinen vaikutus mielelle on kiistaton ja tutkittu asia. Ja sinne meneminen ei vieläpä maksa mitään, se on halpa keino ennaltaehkäistä uupumusta ja stressiä.

Nykypäivän suorituskeskeinen työelämä kuormittaa itse kutakin meistä, eikä metsäpolulle lähteminen varmasti tee kenellekään huonoa.

Pidetään porukalla lähimetsien puolta ja ollaan Kajaanina luontokaupunki aidosti, jookos?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston varajäsen.

Noora Kyllönen (vas.)

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä