Paikallisuutiset

Vanki iski ruokailuveitsellä toista vankia päähän Sukevan vankilan ruokalassa – tuomio tapon yrityksestä

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut vangin toiseen vankiin kohdistuneesta tapon yrityksestä Sukevan vankilan ruokalassa Sonkajärvellä.

Oikeus kovensi Kankaanpään saamaa rangaistusta hänen aiempien rikostuomioidensa vuoksi.

Käräjäoikeuden maanantaina antaman tuomion mukaan 44-vuotias mies iski toista vankia teroitetulla ruokailuveitsellä päähän useita kertoja elokuussa 2019. Teko keskeytyi, kun vartijat tulivat väliin.

Oikeuden tuomiosta ilmenee, että syytetty oli hankkinut ruokailuveitsen vankilan ruokalasta edeltävänä päivänä. Hän oli teroittanut sitä sellinsä seinää vasten ja tehnyt sen kahvasta paksumman.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Syytetty kertoi oikeudessa, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa toista vankia vaan ainoastaan satuttaa tätä.

Oikeudessa kuultu todistaja kertoi, että syytetyn iskut olivat olleet voimakkaita.

Käräjäoikeus katsoi, että koska mies kohdisti iskut vaarallisella esineellä kohti toisen vangin päätä ja kaulaa, täytyi hänen ymmärtää, että uhri voi varsin todennäköisesti kuolla iskujen seurauksena.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi Petri Tapani Kankaanpäälle viisi vuotta ja kolme kuukautta vankeutta tapon yrityksestä ja määräsi hänet maksamaan vahingonkorvauksia hyökkäyksen uhrille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oikeus kovensi Kankaanpään saamaa rangaistusta hänen aiempien rikostuomioidensa vuoksi. Oikeuden mukaan tuomitun toiminta osoitti piittaamattomuutta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan, ja tämän vuoksi oikeus korotti tuomion pituutta kolmella kuukaudella.

Mies istui teon aikaan elinkautista vankeutta murhasta.

Itä-Suomen hovioikeus oli huhtikuussa 2019 antamassaan tuomiossa katsonut Kankaanpään murhanneen entisen naisystävänsä loppuvuonna 2017. Hovioikeus piti voimassa Pohjois-Savon käräjäoikeuden vuonna 2018 langettaman tuomion murhasta. Korkein oikeus ei myöntänyt murhasyytteelle valituslupaa, joten se on tullut lainvoimaiseksi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä