Ihmiset
Yhdessä: Kyläläisten turvallisuus lähtee perusasioista – Iivantiirassa halutaan tietoa sähkönjakelun toimivuudesta
Tykkylumikaaos vuodenvaihteessa 2017–2018 osoitti kouriintuntuvalla tavalla, kuinka voimaton ihminen on, kun luonto rupeaa tosissaan pullistelemaan. Kainuussa selvittiin tykkylumesta, kuten on selvitty kaikista muistakin koettelemuksista, mutta monella kyläkulmalla pohdittiin, jotta parantamisen varaa on.
Kun sähkö katoaa, niin moni arkinen asia elämässä vaikeutuu. Kuhmon Iivantiirassa on käynnistymässä mielenkiintoinen pilottihanke, jossa ryhdytään tuottamaan tietoa kotien sähkötilanteesta jokaiseen taloon asennettavalla anturilla. Hanketta on jo valmisteltu Suomen Pelastusalan Keskusliiton kyläyhdistykselle myöntämällä 1000 euron pilottirahoituksella.
– Tykkylumitalvena sähkökatkot kestivät hyvin pitkään. Silloin havahduttiin siihen, ettei kaupungilla ja pelastuslaitoksella ollut oikeasti tietoa siitä, mikä on tilanne kylillä. Tänä päivänä kyläturvallisuus perustuu sähkönsaantiin. Pitkän sähkökatkon aikana puhelin- ja tietoliikennekin takkuilee.
– Verkkoviestinnän tutkijana rupesin selvittämään, eikö voitaisi paikallisesti selvittää, mikä on sähkön saannin tilanne kylällä. Sähköyhtiöllä on häiriökarttansa, mutta huomasimme, ettei se pidä aina paikkansa, sanoo idean isä, verkkoviestinnän asiantuntija Philip Donner .
Kyläyhdistys on liittynyt Euroopan älykylät -verkostoon ja esineiden internetiä voittoa tavoittelemattomasti kehittävään The Things Network yhteisöön. Nyt odotetaan lopullista rahoituspäätöstä, että kylällä päästään sanoista tekoihin.
Elävä Kainuu Leader ry on 7700 euron hankinnalle jo puoltonsa antanut, mutta Elyn viimeistä sinettiä odotetaan. NOSTE-kyläverkkojen rakennushankkeen tiimoilta kylällä oli valmis kaapelireitti Hirvivaaran mastolle, jonne Kaisanet tarjosi mahdollisuutta asentaa kyläturvallisuushankkeen lähettimen kokeilun ajaksi.
– Kaisanet kantaa yhteiskuntavastuunsa ja Iivantiiran kylä saa pilotoida hankkeen. Se oli sysäys tälle hankkeelle, että saimme lähettimen Hietalahden mastoon. Näillä voimavaroilla saadaan puolet kylästä peitettyä. Nyt meillä on sovittuna myös Elisan kanssa, että saamme Juttuantien mastoon lähettimen kahden vuoden ajaksi, Donner kertoo.
Telemastoihin asennetaan LoRa-tietopakettien välittäjät, jotka sieppaavat kyläyhdistyksen koteihin asentamien anturien välittämät tiedot sähkönjakelun tilasta. Anturien lähettämä signaali kantaa kilometrejä, kun tutun Wifin tai bluetoothin kantama lasketaan korkeintaan kymmenissä metreissä.
– Kunhan bittibudjetista pidetään huolta anturi voi välittää vaikka minkälaista tietoa, mutta tässä pilotissa keskitytään sähkönsaantiin. 0,5–1 tunnin välein lähtee sensorista tieto, jonka välittäjälaite sieppaa salattuna ja välittää edelleen eteenpäin palvelimelle. Siellä koodataan data auki ja yksinkertaisella nettisovelluksella päästään näkemään sitä tietoa. Kaikki tietojen käsittely on luottamuksellista.
– Jatkossa haluamme, että sähköä ja lämpöä koskeva tieto olisi julkisen puolen toimijoiden käytössä. Toivomme, että maaseudun olosuhteita tuntevat kehittäjät tuottavat hyvinvointia kohentavia uusia sovelluksia. Niitä voi hyvin kehittää Kuhmossa, joka on valokuidulla kytkeytynyt tiedon valtavirtaan, Philip Donner korostaa.
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla 29kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Edit 16.2. kello 11. Korjattu älykylä-verkosto älykkäät kylät -termiin. Älykylä® on rekisteröity kestävän asumisen konsepti.