Ihmiset

Yhdessä: Perheiden Pesäkolossa saavat vertaisen seuraa sekä aikuiset että lapset

Monet Pesäkolossa tutustuneet perheet tapaavat toisiaan myös toiminnan ulkopuolella tai sopivat tapaavansa Pesäkolossa.

Perheiden Pesäkolo -kohtaamispaikassa Lohtajan nuorisotalolla ja Linnantauksen seurakuntakeskuksessa kävi vuonna 2022 yli 2 500 lasta ja aikuista.

Kohtaamispaikka on nimensäkin mukaan paikka, jossa kävijät pääsevät kohtaamaan toisiaan sekä ammatillisia ohjaajia. Pesäkolo toimii perheiden arjen tukena, tarjoaa mahdollisuuden yhdessäoloon ja -toimimiseen sekä vertaisten tukea.

Parhaimmillaan Pesäkolosta saavat uusia ystäviä ja tuttavia sekä lapset että aikuiset. Monet Pesäkolossa tutustuneet perheet tapaavat toisiaan myös toiminnan ulkopuolella tai sopivat tapaavansa Pesäkolossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Altti Höykinpuro on mielellään piilosilla ja ovet, joita itse yltää avaamaan ja sulkemaan, ovat ihan parhaita. Kuva: Sara Liuski-Ursin.

Ystävänpäivän aikaan Pesäkolossa järjestettiin perheille ystävyysteemaista aarteenetsintää ja puhuttiin ystävyydestä.

Kaksivuotiaan Altti Höykinpuron paras ystävä on oma rakas äiti. Altti tykkää leikkiä myös muiden ystävien kanssa varsinkin autoilla. Isosiskon kanssa on kiva leikkiä kotona ja ulkoilla.

Altin kanssa samanikäisen Iina Rissasen mielestä ystävä on sellainen, joka ei hermostu eikä raavi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ystävä on kiltti, kertoo Iina.

Hänen mielestään leikkiminen on parasta ystävän kanssa.

– Ystävä voi olla vaikka kilahvi, Iina toteaa.

Laura Heikkilällä on paljon ystäviä, joiden kanssa hän viettää mielellään aikaa liikunnan parissa. Kuva: Sara Liuski-Ursin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laura Heikkilän mielestä ystävä on luotettava, samanhenkinen sekä omaa samanlaisen huumorintajun.

– On myös tärkeää, ettei ystävyys ole kuluttavaa. Se on vastavuoroista ja välillä annat enemmän kuin saat ja toisessa kohtaa taas toisinpäin, Heikkilä kertoo.

Hän pitää ystäviin yhteyttä viestittelemällä, koska monet hänen ystävistään asuvat kaukana.

– On myös tärkeää tavata kasvotusten aina välillä, Heikkilä toteaa.

Ystävien kanssa Heikkilä käy kahvilla ja liikkuu paljon.

– Kuulumisten vaihtaminen tapahtuu usein tekemisen aikana. Me käydään hiihtämässä tai koiralenkillä ja samalla vaihdetaan kuulumisia, Heikkilä kertoo.

Kuuntele, kuinka Eevi Reponen, 4 vuotta, kertoo leikkivänsä ystävän kanssa mieluiten kotileikkejä: