Ulkomaat

Donald Trumpin odotetaan puhuvan kannattajilleen lauantaina – Joe Biden kritisoi Trumpin päätöstä järjestään julkinen tilaisuus

Kampanjatilaisuuden järjestäminen on herättänyt huolta Trumpin lähipiirissä, vaikka tilaisuudessa käytettäisiin maskia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on palaamassa kampanjatyöhön.

Trumpin odotetaan lauantaina puhuvan kannattajilleen ulkona Valkoisen talon läheisyydessä Washingtonissa. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan puheen on määrä käsitellä Trumpin kampanjan keskeistä teemaa, lakia ja järjestystä.

Presidentin lääkärien mukaan Trump on parantunut taudista ja voi aloittaa kampanjatyön lauantaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kyseessä on Trumpin ensimmäinen kampanjatilaisuus sen jälkeen, kun hän sairastui koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Tällä viikolla hän on antanut joitain pitkiä puhelinhaastatteluja yhdysvaltalaismedioille, mutta maanantain jälkeen häntä ei ole nähty julkisuudessa.

Trump ilmoitti koronavirustartunnastaan perjantaina 2. lokakuuta. Nyt arvuutellaan, voiko Trump levittää vielä virusta. Tapahtumassa Trumpin ei ole määrä olla lähellä vieraita.

Yhdysvaltalaisen Fox Newsin ohjelmassa Trump kertoi, että hänet on testattu jälleen, mutta hän ei kertonut testin tulosta. Hän on myös lopettanut koronaviruksen vastaisten lääkkeiden ottamisen.

– Tunnen itseni todella vahvaksi, Trump sanoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tilaisuudessa edellytetään maskien käyttöä

Tapahtuman taustoista tietävän henkilön mukaan paikalle on kutsuttu jopa kaksi tuhatta ihmistä, kertoo mediatalo CNN. Jotkut Trumpin lähipiirissä ovat olleet tapahtuman järjestämisestä huolissaan, koska on epäilty, että Trumpin lähipiirissä levinneet koronavirustartunnat saivat alkunsa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Amy Coney Barrettin nimitysseremoniassa.

Tapahtuman järjestelyissä mukana oleva henkilö kertoi CNN:n mukaan, että paikalle tulijoilta edellytetään kasvomaskin käyttöä, ja heidän lämpötilansa mitataan ennen tilaisuutta.

Maanantaina presidentti on suunnitellut pitävänsä kampanjatilaisuuden Floridan osavaltiossa, joka on erityisen tärkeä Trumpin uudelleenvalinnan näkökulmasta. Tilaisuus on määrä pitää lentokonehallissa Sanfordissa Orlandon ulkopuolella.

Fivethirtyeight -sivuston mukaan demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden johtaa Trumpia Floridassa mielipidetiedustelujen mukaan viidellä prosenttiyksiköllä. Kansallisissa gallupeissa Biden johtaa Trumpia selvästi, mutta joissakin vaalien voiton kannalta ratkaisevissa osavaltioissa tilanne on hyvin tasainen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Demokraattiehdokas Biden kritisoi Trumpin päätöstä palata kampanjatilaisuuksien järjestämiseen.

– Onnea. Minä en ilmestyisi paikalle, ellei sinulla ole maskia ja riittävää turvaetäisyyttä, Biden kertoi toimittajille Paradisessa Nevadassa.

Biden kampanjoi lauantaina Pennsylvaniassa, jonka Trump voitti niukasti demokraatti Hillary Clintonilta vuoden 2016 vaaleissa.

Väittely peruttiin virallisesti

Ensi viikolle kaavailtu Yhdysvaltain presidentinvaalien väittely on virallisesti peruttu ehdokkaiden ja tilaisuudessa läsnä olevien ihmisten terveyden turvaamiseksi.

Donald Trumpin ja Joe Bidenin oli tarkoitus kohdata torstaina 15. lokakuuta Miamissa vaalien toisessa suorassa televisioväittelyssä.

Trumpin koronavirustartunnan takia puolueeton vaaliväittelykomissio suunnitteli muuttavansa väittelyn virtuaaliseksi, mutta Trump ilmoitti, ettei hän osallistu virtuaaliseen kohtaamiseen. Trumpin kampanjan tiedottaja Tim Murtaugh piti tilaisuuden perumista Reutersin mukaan turhana, koska Trump on "terve ja valmis väittelyyn".

– On häpeällistä, että Donald Trump luistaa ainoan väittelyn, jossa äänestäjät pääsevät esittämään kysymyksiä, mutta se ei ole yllätys, sanoi Bidenin kampanjan tiedottaja Andrew Bates .

Biden osallistuu peruuntuneen välittelyn sijaan torstaina Philadelphiassa ABC-kanavan järjestämään ohjelmaan, jossa äänestäjät voivat esittää kysymyksiä ehdokkaalle.

Vaaliväittelykomissio kertoi sähköpostitse, että se keskittyy nyt 22. lokakuuta pidettävän viimeisen vaaliväittelyn järjestämiseen. Molemmat ehdokkaat ovat hyväksyneet osallistumisensa siihen. Ennen väittelyä Trump ja Biden testataan ja heiltä vaaditaan maskin käyttöä sekä riittävän turvavälin noudattamista, kertoo Reuters.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat 3. marraskuuta.

Donald Trump tervehti kannattajiaan palattuaan sairaalasta Valkoiseen taloon maanantaina.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä