Paikallisuutiset

Thaipoimijat ovat saapuneet Suomeen – Kainuuseen tulevia poimijoita on nyt lakkasoilla eteläisessä Suomessa, Kainuussa mustikan poimintaan pääsee aikaisintaan elokuun alussa

Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat saapuneet Suomeen.

Arctic International Oy:n toimitusjohtaja Janne Naapanki kertoo, että eteläisessä Suomessa on jo aloitettu lakan poiminta sunnuntaina 17. heinäkuuta. Mustikkaa ei ole vielä päästy poimimaan.

Pohjoissuomalaisella perheyrityksellä on Naapangin mukaan

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä