Kajaanin seutukunnan vahva nousu jatkui – Kajaanin seutu teki EK:n Kuntarankingin kovimman nousun jo toistamiseen, nyt sijalle 14
Opettajakoulutuksen paluu on monivuotinen ponnistus – rahoituspäätös luvassa helmi-maaliskuun vaihteessa
Tolonen ja Hatva: Merkittävä askel elinkeinoelämässä – "CSC:llä ja kaupungilla on käynnissä yhteinen mittava hanke uusien datakeskustoimijoiden saamiseksi alueelle"
Vanamon päiväkoti peruskorjataan, mutta moni muu korjaus siirtyy – Kajaani painaa investointitasoa alas murrosvuonna 2023
''Biisi vie mietteet huimaan nuoruuteen'' – Kainuun kuntajohtajat paljastavat elämänsä biisit ja tarinat niiden takana
Kajaani joutuu priorisoimaan – nyt "toiveiden tynnyrissä" on ensi vuodelle investointeja liki 30 miljoonan edestä
Raimo Sivonen aloitti työuransa 47 vuotta sitten apulantasäkkien kantajana – Jäi eläkkeelle koulutusliikelaitoksen vt. johtajana: "Täytyy myöntää, että olo on vapautunut"
"Pikkasen sumussa mennään" – kuntabudjettien valmistelu alkaa epävarmoissa tunnelmissa, kun kulut ovat nousussa ja tulot vielä epävarmat
Ukrainan liput eivät liehu Kainuussa kuten joissakin rajakaupungeissa – "Ei ole tullut poliitikkojen puolelta ehdotuksia"
Terrafame: Katso kuvat ja lue kooste Kainuun Sanomien otsikoista ja jutuista, jotka kertovat miten uusi yhtiö on nostanut kaivoksen Talvivaaran raunioista uuteen nousuun
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota