Omituisten otusten kerho koolla lastenlaulukonserteissa – ''Lauluja, jotka saavat myös aikuiset syttymään''
"Töitä tehdään siellä missä ollaan", sanoo Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtajana aloittanut Anni Miettunen
Nuoret hankkivat oikeita asiakkaita jo opiskeluaikana, ja kysyntä Kajaanissa on aika kovaa – nuorten osaamista pääsee näkemään keskiviikkona yleisötapahtumassa
Koe Abba ja Queen Kaukametsässä – konservatorio juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan konsertin lisäksi etkoilla ja jatkoilla
Konsa auttaa kohti rock-unelmaa – 20-vuotias KAOn konservatorio on paikka, josta ei ole kiire kotiin koulupäivän jälkeen
Seppälän frisbeegolfrata on hyvin lähellä toteutumista rahoituksen puolesta – vastaavaa kovan tason rataa ei ole Kainuun lähialueilla, pelaamaan voisi päästä kesällä 2024
Juustoleipää, lohta ja muita 1960-luvun makuja soviteltiin lautasille KAOn järjestämässä taiturikisassa – lopun minuuttipeli oli kuin television kokkauskisoista
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota