Uhkista huolimatta Itä-Suomi pärjää, kertovat nuoret – Tuore tutkimus selvitti itäsuomalaisten nuorten ajatuksia
"Olen leikitellyt ajatuksella, että voisin muuttaa eläkkeellä takaisin Kainuuseen" – Niina Kanniainen-Orpo kaipaa kotona Turussa Puolangan hiihtolatuja, mökkirannan maisemaa, soita ja vaaroja
Puutarhaan halutaan lisää "kauniita ja hyödyllisiä" ötököitä – Tavallisessa pihassa on tuhansia eliölajeja, mutta saako omaan pihaan eksyneen kyyn tappaa?
Karstaamista ja kalastusta: ensimmäinen Paltamon Norssikarnevaali juhlittiin 40 vuotta sitten, miten vuonna 2023 juhlittiin?
Entinen tyttölyseolainen toivoo kainuulaisuuksien korostamista ja uskoo, että kulttuuri ja toiset ihmiset pitävät ihmiset paikoillaan
"Ihan tavallinen talo"– vuonna 1911 pystytetyssä talossa on parannettu sairaita ja opeteltu tanssimaan
"Meitä oli Kajaanissa sellainen kulttuurihörhöjen porukka" – graafikko Jussi Karjalaiselle Kajaani opetti ennen kaikkea yhteisöllisyyttä ja sitä, että niukkuus on monessa kelpo rakennusaines
"Kajaanissa ei tarvitse olla olevinaan mitään" – Musikaali- ja dubbausrooleja vuosikymmenen tahkonnut Heikki Mäkäräinen panostaa nyt kirjoittamiseen
"Lapsena otti päähän kaikki se metsäeetos, Raatteen tie ja Ilmari Kianto, koko nälkämaa" – nyt aikuisena Ville Kormilainen menee metsään vapaaehtoisesti ja Kainuuseenkin voisi palata – sitten joskus
"Ei ollut sellainen olo, että olisin elänyt jotenkin syrjässä" – Annukka Ruuskasen lapsuus ja nuoruus Suomussalmella sisälsi kulttuuria laidasta laitaan ja mitä ei ollut, tehtiin vaikka itse
Commondore 64:n parissa lapsuutensa viettänyt kirjailija kaipaa nyt jatkuvasti metsään – ja sitten sieltä pois sushipöydän ääreen
"Olen leikitellyt ajatuksella, että voisin muuttaa eläkkeellä takaisin Kainuuseen" – Niina Kanniainen-Orpo kaipaa kotona Turussa Puolangan hiihtolatuja, mökkirannan maisemaa, soita ja vaaroja
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota