Sotkamolainen Janna Katainen voitti Vuoden laulaja -kilpailun koskettavuudellaan – ”Vaikea elämä ja kova tie voivat kuulua äänessä”
Musiikin historiassa paitsioon jääneiden naissäveltäjien laulut soivat Kaukametsässä Minna Canthin päivänä
KS Live: Katso livenä torstaina 19.3. kello 18 Kajaanin keskuskoulun nuorten Kuulkaas sedät! -musikaali
Laulava kuhmolainen rekkamies Teppo Piirainen tuli toiseksi Keurusselän laulukilpailussa – mukana video!
Oona Airola säteilee Kaija Koona – Kaunis rietas onnellinen on kaikkien aikojen parhaita kotimaisia musiikkielokuvia
60- ja 70-lukujen hittikimara saapuu Kajaaniin – musikaali kertoo Katri Helenan ja Tapani Kansan urien yhteisestä alkutaipaleesta
Kuhmolaisille tuttu Elmeri The Voice of Finlandiin – ”Välilllä kaipaan” niitä, tunnustaa hän Viniden ajoista
Kajaanilaislähtöisellä oopperalaulaja Suvi Väyrysellä merkityksellinen rooli Hannu ja Kerttu -oopperassa – ”Se oli mielestäni upea ja erilainen”
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Kainuun ravirata jää ilman raveja ensi kesänä – ”Jos ei rahoitusratkaisua löydy, niin kyllähän siinä on vitsit vähissä”
Jääkiekkoleirit palaavat Vuokattiin kesäkuussa – ”Pääasia on, että saamme nuorille pelaajille innostavan sekä monipuolisen leirin”