Kajaanilainen Pekka Hiltunen joutui avustusreissulla Ukrainassa lähelle ohjusta – silti pahinta on ollut nähdä lasten kärsimys
Pääkirjoitus: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 12 vuotta sitten – olisi korkea aika tuhota Putinin öljykassa
”Loppu kansanmurhalle, vapaa Palestiina” – viitisenkymmentä marssijaa osoitti mieltään Palestiinan puolesta
Iranilaisen Arezou Babamin arki jatkuu huolesta huolimatta – ”Hymyilen, koska on pakko. Valehtelen lasten takia”
Kalmalahti: Nuori isä ei halunnut rintamalle, joten hänet tapettiin metsäkorsulleen – tapahtuneen jäljet näkyvät yhä
Nostalgia: Kaksi sotaa kokenut Tuomas Moilanen taisteli jo lapsena karhun kanssa – veri valui lehmän kyljestä
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kajaanin taidemuseo viettää Vapaata taiteiden iltaa – kutsuu kaikki tekemään taidetta tai ihan vain fiilistelemään
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin