Fingrid varautuu laajentamaan Vuolijoen ja Muhoksen sähköasemia, jotta ne ovat valmiita esimerkiksi Googlen datakeskushankkeiden etenemiselle
”Täällä ei ole ruuhkia” – Moulinin perhe muutti noin kaksi vuotta sitten Kajaaniin, koska toiveena oli turvallinen, rauhallinen ja sujuva arki
Kajaanilainen Kari Sissala ennustaa, että jäät lähtevät ennätysaikaisin – Suomen ympäristökeskuksen tutkija vahvistaa ennusteen
Uhrin nimissä hankittiin autorahoituksia, lainoja ja pankkikortteja – törkeän ihmiskaupparikoksen esitutkinta on valmistunut – ”Vasta pintaa on raapaistu”
Tavallista arkea -näyttely haastaa näkemään ihmiset yksilöinä – RomForum-teatteriesitys kertoo moninaisuuden kohtaamisesta
”Kyse ei ole yksittäisistä hankkeista, vaan koko alueen elinvoiman jatkumisesta” – Kainuullekin tärkeän Leader-rahoituksen yllä on synkkiä pilviä
Vuolijoen Ojanperällä roihusi lankalauantaina komea pääsiäiskokko – tapahtuma houkutteli runsaan joukon kyläläisiä ihastelemaan valkeaa ja etsimään suklaamunia
Puolangalla liikkuvat jalat, Paltamossa heiluvat päät – lankalauantaina on Kainuussa tarjolla elävää musiikkia moneen makuun
KAO ja KAMK tuovat uudet teknologiat opiskelijoiden ja yritysten käyttöön – 2,4 miljoonan hankkeessa vihreä siirtymä muuttuu käytännöksi
Risunpoltto karkasi Ristijärvellä heinikkoon perjantaina – Kainuun pelastuslaitos muistuttaa, että risuja polttaessa täytyy olla nyt tarkkana
”Voimme jo tässä vaiheessa olla tyytyväisiä” – KAMKin opiskelijat pääsivät suunnittelemaan Merivoimille peliä, jolla harjoitellaan toimintaa hätätilanteessa, kun vesi syöksyy alukseen
Panu Rajalan teosmäärä karttuu, mutta leima Katri Helenan ex-miehenä pysyy – kirjailija ohjaa kesällä kyläoopperan Vaalaan
Nostalgia: Juntusrannan oppilaat ovat maailmanympärimatkaajia – ”kyllähän se pitkä koulumatka voimille käy”
”Täällä ei ole ruuhkia” – Moulinin perhe muutti noin kaksi vuotta sitten Kajaaniin, koska toiveena oli turvallinen, rauhallinen ja sujuva arki