Käräjäoikeus vangitsi Kajaanissa murhasta epäillyn miehen - Huuhkajanvaaran henkirikokselle uusi epäilty
Puolankalaismies tuomittiin vankeusrangaistukseen poliisiin kohdistuneesta väkivaltaisesta vastarinnasta
Vasunnalle vaaditaan ehdotonta vankeutta thaipoimijoiden törkeästä ihmiskaupasta – syyttäjän mukaan uhrit etsivät marjoja aamuvarhaisesta iltamyöhään ja saivat syödäkseen lohenpäistä tehtyä keittoa
Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa Jukka Kristoa
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – marja-alan yhtiö Kiantaman toimitusjohtaja syytteessä 56 törkeästä ihmiskaupasta
Poliisimiehen seksuaalirikostutkinnassa epäiltynä myös 45-vuotias nainen – törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäillään kestäneen lähes kahdeksan vuotta
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota