Talkooväki kunnosti jäiden kurittaman Ärjän laiturin - ”Oulujärven vesistömatkailun olosuhteiden kehittäminen on tärkeä tavoite veneilyseuroille”
Taidefestivaali kerää satoja ihmisiä Ärjänsaareen katsomaan mitä erilaisempia taide-esityksiä – saaren ympäristö kerää kehuja myös taiteilijoilta
”En ole loppumatkasta enää miettinyt, onko tässä järkeä” – paltamolaisen opettajan matka Oulujärven ympäri lähestyy päätöstään
Kolme yhdistystä kritisoi KHO:n Terrafame-päätöksiä – ”Oikeus vaikuttaa taipuvan valtionyhtiön talousvaikeuksien edessä”
Honkainfran biokaasulaitos laajenee Puolangalla – jatkossa käsittelykapasiteetti lähes 20 000 lietetonnia
Ikimuistoinen tanssiaispäivä alkoi Salmelan alakoulusta, josta oli osalla paljon muistoja: ”Tänne lähdettiin hyvillä mielin” – Katso video ja kuvagalleria tanssijoista
Näin onnistut kotiviljelyssä – lue asiantuntijan parhaat vinkit, kuinka aloittaa esikasvatus sujuvasti kotona!
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.