Tehyn kyselyssä hyvinvointialueiden työhyvinvointi sakkasi – jos trendi jatkuu, kuka meitä hoitaa, kysytään Kainuussa
Hiihtokeskuksia koskevat lakot alkavat maanantaina keskellä kiivasta hiihtolomasesonkia − Vuokatinrinteet omistava Huippupaikat pyrkii pitämään hiihtokeskukset ainakin osittain auki
Tehdasduunarit valmistautuvat taisteluun kymmenen prosentin historiallisesta palkankorotuksesta: "Yhä useampi kertoo, ettei ylimääräistä jää oikeastaan yhtään"
Liitot ennakoivat työmarkkinakierroksesta hankalaa, syynä vientimalli: " Voi olla, että me seisomme helmikuussa vähän pidempään siellä räntäsateessa"
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kajaanin taidemuseo viettää Vapaata taiteiden iltaa – kutsuu kaikki tekemään taidetta tai ihan vain fiilistelemään
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin