Kajaanin torikauppiaat siirtyvät Raatihuoneentorille maanantaina – Kauppatori valmistuu mahdollisesti marraskuussa
Uskallatko ylittää tien? Kainuun keskussairaalan pääovella käy kuhina – "Vaarallista, kaoottinen, ei ole reittiä..." – Projektiväki muistuttaa alueen olevan vielä kesken
Paakin jäälyhdyt odottavat loppiaista lumeen haudattuina – ”Jännityksellä odotetaan, että mitä sieltä ilmestyy”
Verkkoluurit: Soittaja ihmettelee, miksi pokkana vaan losautetaan auto lapsiperheparkkiin, vaikka autossa ei ole lapsia?
Kolme yhdistystä kritisoi KHO:n Terrafame-päätöksiä – ”Oikeus vaikuttaa taipuvan valtionyhtiön talousvaikeuksien edessä”
Honkainfran biokaasulaitos laajenee Puolangalla – jatkossa käsittelykapasiteetti lähes 20 000 lietetonnia
Ikimuistoinen tanssiaispäivä alkoi Salmelan alakoulusta, josta oli osalla paljon muistoja: ”Tänne lähdettiin hyvillä mielin” – Katso video ja kuvagalleria tanssijoista
Näin onnistut kotiviljelyssä – lue asiantuntijan parhaat vinkit, kuinka aloittaa esikasvatus sujuvasti kotona!
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.