Kuka on Sotkamon Jymyn vitsiniekka? Kuka ikävöi eniten kultaansa? Toimittaja tempaisi ja puki Superpesis-paidan ylleen, katso hulvattomat videot!
Aikalisä muutti ottelun kulkua, muttei voittajaa: ”Ensimmäistä kertaa näytti, että lähtee huolestuttavasti laukalle”
Pudotuspelien avausottelussa Jymyn B-pojat voitti Jyväskylän Kirijunnut– katso tallenne torstain ottelusta!
Pesäpallo tähtää ympärivuotisemmaksi lajiksi uuden talvisarjan avulla – Jymyn Mikko Kuosmanen: ''Kustannuksissa on vielä keskustelun paikka''
Jymy nousi sillasta hallimestaruuteen – lukkari Aapo Komulainen: ''Tämä oli kruunu meidän talvikaudelle''
Pattijoki piinasi jakson, mutta Jymy rutisti voittoon SM-hallisarjan avauksessa: "Vääntö oli hyvä, ihan kuin sarjapelissä"
Hiihtosuunnistuksen poikien EM-joukkueessa vahva kainuulaispanos – Eero Sorsa houkutteli uuden kaverinsakin Jymyyn
Kajaanilainen Pirkko-Liisa Huovinen oli punkin pureman jälkeen viikkojen oirekierteessä – ”Olin tehnyt aamulla pannukakun, ja sitten menee filmi poikki”
Pihalla vieraileva ilves huolettaa Kajaanin Nakertajassa – petoyhdyshenkilö: "Eipä siinä oikein muuta voi kuin lyödä kattilankansia yhteen"
Keskustan Kainuun piiri valitsi kolmannen ehdokkaansa vaaleihin ja otti kantaa rintasyöpäleikkauksiin