Liida Lesonen meinasi luovuttaa opiskelun, mutta hänet kohdattiin yksilönä: ”Todella hyvä, että pystyin käymään lukion vielä Kuhmossa”
Venla Silfver on yksi Puolangan lukion kevään kuudesta ylioppilaasta – ennen jatko-opintoja armeijan vihreisiin
"Hajauttamalla pystyi panostamaan kaikkiin aineisiin" – Jaakko Lukkari sai lakin tiistaina, katso Kajaanin lukion yo-juhlan tallenne
Kajaanin lukiossa tänä keväänä yli 200 ylioppilaskirjoituksiin osallistuvaa – En odota liikoja, fiilispohjalta, toteaa yksi abiturientti tavoitteistaan
Kevään 2022 ylioppilaat ovat painaneet lakin päähänsä - riemuylioppilaita saapui Ruotsista asti Suomussalmen lukiolle
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota