”Absurdi ajatus, että maksamme logosta, josta ei ole meille hyötyä” – Sotkamossa vääntöä Vuokatti-logon käytöstä
Lämminhenkinen näyttely avattiin Aatoksessa – sotkamolaistaiteilija Jaakko Leppäsen syntymästä 101 vuotta
Mönkkärikuski ajoi viritetyllä pelillä liki sataa Sotkamossa – poliisi otti kiinni myös rattijuoppoja
Ääniharava Sami Kilpeläinen: ”Kristillisdemokraatit saivat historiansa parhaan kuntavaalituloksen Sotkamossa”
Sotkamon keskusta pitämässä paikkansa suurimpana puolueena – Vasemmiston Pertti Granqvist ääniharavana
”Kulttuurimatkailu on todellinen sampo omalle alueelle” – Kirjallisuusmatkailu toi kansainvälisen hanketiimin Sotkamoon
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota