Ei näin: lapsi matkusti irrallaan auton etupenkillä, vaikka kaupasta löytyy sopiva turvaistuin jokaiselle
Mazda on meillä vajonnut suosikkimerkistä autokaupan pikkutekijäksi – E-kirjain perään ja sähköllä uuteen nousuun
Kia EV4:n ajo-ominaisuudet ovat kunnossa, mutta varoittimien pimputus ja tehottomat valot droppaavat tunnelmaa
Auto törmäsi sunnuntaiyönä omakotitalon kuusiaitaan Kuhmon taajamassa — tekijä kävi myöhemmin tunnustamassa
Porsche kelpaa bensalenkkarille ja yritysjohtajalle – Saksalaismerkin meno tökkii maailmalla, mutta Suomessa kasvu kiihtyy
Venähtänyt 42 maan etelänreissu pienensi Joni Maunusen karttapalloa – videolta selviää, miksi reissuratsun konepellissä on 600 nimeä
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota