Usva on hengenpelastaja ja sivutoiminen terapeutti – Katso videolta kuinka syyttömästä koirasta tuli syyllinen
Pohjoissaamen voi saada haltuun vuodessa - ”Tarvitaan motivaatio, hyvä ryhmähenki ja taitavat opettajat”
Kolme Jemenin kansalaista ylitti rajan ennen kuin puomi sulkeutui – tilapäisrakennelmien pystytys Raja-Joosepissa jatkuu
Anni Vuohijoki ja Luigi-koira nauttivat kaamoksen sinisistä hetkistä: ”Kesällä minulla oli enemmän ongelmia kuin nyt”
Pohjoisen luonto tarvitsee oikeanlaista lunta, sanoo biologi Mari Pihlajaniemi – ”Lämpenevä ilmasto voi koitua tuttujen lajien kohtaloksi”
Maailman huippuravintoloissa työskennellyt Kim Mikkola paljastaa karun arjen Michelin-tähtien takana – Väsyi työntekijöiden piiskaamiseen ja 18 tunnin työpäiviin
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota