Kainuun sote päivitti toimintaohjeet koronaoireisille ja altistuneille – Toimi näin, jos sinulla on koronaoireita tai olet altistunut
Puhelimeen tuleva epäselvä koronatulos voi yllättää – "Raja-arvoisia tuloksia positiivisten määrään verrattuna alle prosentti"
Kymmeniä tuhansia koronatapauksia jää testaamatta – tartuntoja voi todellisuudessa olla kaksinkertainen määrä
LM-kysely: Massatestit otettu käyttöön tärkeimmillä rajanylityspaikoilla – avien mukaan testejä on jo määrätty myös asuintaloihin
Poliisi toimitti iisalmelaisyrittäjän pakkotestiin – naista epäillään terveyden vaarantamisesta: ainakin 10 saanut tartunnan ja 60 altistunut
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
”On hienoa, että meidän presidenttiparimme arvostaa tätä meidän tekemäämme työtä” – Sinisessä puvussa Linnan juhliin lähtevä kajaanilainen Kaisa Kesti edustaa ylpeänä opettajia
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen