Ministeri Mykkänen torjuu idean, että sähkön hintahyppyjä tasattaisiin vain moottorivaravoimalla: "En sano, etteikö 5–10 vuoden päästä voi olla kannattava"
Sanna Vihannolle Sotkamon kulttuuripalkinto – ”Yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja positiivisuutta tässä maailmassa kaivataan”
Kolminkertainen Suomen mestari otti huuliharpun haltuun viisikymppisenä – ’’Junnasin kitaraa vuosikaudet, enkä oppinut kunnolla”
Raviurheilussa kaiken lähtökohtana on hevosen terveydentila – valmentaminen on terveyden ja kilpailuhuumorin vaalimista
Jokijärven kyläseuran kesäteatterissa nähdään tragikoominen näytelmä suomalaisesta reissupojasta – tarinaa kuljettavat eteenpäin Mikko Alatalon hitit
“Huipputeknologinen kaupunki, jossa on hyvä olla ja elää” – #GameCity Kajaani haluaa tuoda pelialalle pöhinää, joka ruokkii uusien menestysyritysten kasvua
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
”On hienoa, että meidän presidenttiparimme arvostaa tätä meidän tekemäämme työtä” – Sinisessä puvussa Linnan juhliin lähtevä kajaanilainen Kaisa Kesti edustaa ylpeänä opettajia
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen