Valtion aluehallinto myllätään, ja Kainuu ei ehkä saa omaa elinvoimakeskusta – ”Käydään ensin keskustelu ja tehdään sitten linjauksia”
"Asuttu ja elinvoimainen raja on turvallinen raja" – Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat odottavat, että Nato-jäsenyys ja itänaapurin uhittelu antavat kehittämispotkua
Uusi maakuntajohtaja nostaa kulttuuria Kainuun vetovoimana – unelmatyö osui Riikka Pirkkalaisen uran taitekohtaan
Pääkirjoitus: Kainuun uusi maakuntajohtaja sai tukevan mandaatin – Pirkkalainen tuo mukanaan tärkeät laajat verkostot
Riikka Pirkkalainen on Kainuun uusi maakuntajohtaja: ”Tulen innolla kainuulaistumaan kanssanne” – jutussa kokouksen kulku liveseurantana
Kainuu valitsee maanantaina uuden maakuntajohtajan, vasemmistoliitolta tulossa ryhmäpäätös — Kainuun Sanomat uutisoi verkkosivulla suoraan maakuntavaltuustosta
Kainuun tuulivoimamaakuntakaava etenee – viranomaislausuntoja käsitellään maakuntahallituksessa syksyn aikana
Kajaanilainen sijaisäiti sai vauvan kotiin puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Kajaanissa työskentelevä Tiina Heiskanen on tyytyväinen osa-aikatyön suomiin mahdollisuuksiin – Joillekin lyhennetty työaika on sopivin
Dopingrikkomus vei kajaanilaiselta ravivalmentajalta ammatin vuodeksi – vetovastuun ottanut tytär ei sulata tuomion kovuutta: ”Se oli ihan posketon”
Äiti jos kuka on brunssin arvoinen – tässä kaksi piirakkavaihtoehtoa valmistaikinasta ja kahdenlaista raikasta salaattia
Puolangan Hepoköngäs jylisee nyt mahtavana – täällä kelpaa viettää vaikka äitienpäivää yhdessä retkeillen
Kajaanin ravikausi käynnistyi – uusi kainuulainen aloitti lupaavasti: ”Viime vuonna sanoin, että kaksi on ihan hyvä määrä”
Paola Suhonen toi jälleen Ivana Helsingin juhlanäyttelyn ystäviensä huvilaan Vaalassa – ”Sielu aina lepää, kun pääsee Helsingistä pois”
Radiologi Jarmo Turunen ikuisti dramaattisen hetken: traktoria säikähtänyt joutsen lensi sähköjohtoon