Paikallisuutiset

Kainuussa ei uusia tartuntoja – koronatilanne edelleen perustasolla

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronaviruksen ilmaantuvuus on maanantaiaamun tilanteen perusteella Kainuussa 13,9 eli alle kiihtymisvaiheen rajan.

Sunnuntaina tietoon tulleessa Terrafamen teollisuusalueen ulkopaikkakuntalaisen työntekijän koronatartunnassa karanteeniin on asetettu 17 henkilöä. Henkilöt eivät ole kainuulaisia.

Kainuun sote kehottaa alueen väestöä sekä täällä työskenteleviä noudattamaan edelleen varotoimia ja annettuja ohjeita. Erityisesti työpaikoilla tulee kiinnittää vakavaa huomiota taukojärjestelyihin ja muihin yhteisissä tiloissa tapahtuvien lähikontaktien vähentämiseen. Myös kimppakyyteihin tai työntekijöiden yhteisasumiseen kohdistuu merkittäviä tartuntariskejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsittelee alueen tilannetta kokouksessaan tiistaina.

Kainuussa ei ole todettu koronatartuntojen merkittävää kasvua lomakauden tai järjestettyjen kilpaurheilutapahtumien yhteydessä.

Esimerkiksi Vuokatissa käynnissä olevissa paraurheilun maailmancupissa on viikon aikana tehty 18 maan osallistujille yli 500 koronatestiä ilman tautilöydöksiä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu tänään 430 uutta koronavirustartuntaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 9 414 tartuntaa, mikä on 1 157 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

STT on siirtynyt käyttämään THL:n raportointiviiveet huomioon ottavaa laskentatapaa kahden viikon tartuntaluvuissa aiemman päivittäin raportoiduista luvuista lasketun tartuntamäärän sijaan.

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku Suomessa viimeisten kahden viikon ajalta on noin 170 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku lähes 343 on ylivoimaisesti suurin.

Seuraavaksi korkein ilmaantuvuusluku on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin 260 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pienin ilmaantuvuusluku viimeisten kahden viikon ajalta on Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin noin 19 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Koronarokotukset jatkuvat 1946 syntyneille ja sitä vanhemmille – varaa aika netistä

Koronarokotukset jatkuvat ja rokotusvuorossa nyt oleville 1946 syntyneille ja sitä vanhemmille suositellaan nettiajanvarauksen kautta osoitteessa Omasote.kainuu.fi.

Koronarokotusten ajanvarausnumero (044 709 3788) pyydetään soittamaan vain omalla ajanvarausvuorolla, eikä numerossa anneta rokoteneuvontaa.

Koronarokotusten takaisinsoittojonossa on edelleen noin 1000 puhelua. Takaisinsoittojonoa puretaan mahdollisimman nopeasti, mutta viive voi kasvaa yli 3 vuorokauden mittaiseksi. Soten puhelinpalveluihin riittää normaalitilanteissa yksi soittokerta, sillä numero jää muistiin ja henkilölle soitetaan takaisin.

Rokotusten lievien sivuoireiden, kuten päänsärky, kuume tai pistoskohdan arkuus, lievittämiseksi on suositeltavaa ottaa tulehduskipulääkettä ennaltaehkäisevästi ja rokotuksen jälkeen oireen mukaisesti.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari arvioi, että Kainuussa yli 70-vuotiaiden koronarokotukset saadaan valmiiksi huhtikuun puolessa välissä. Edellytys tälle on, että rokotetoimitukset jatkuvat nykyisellään.

Sen sijaan alle 70-vuotiaiden sairausriskiryhmien ajanvaraus on Kainuussa toistaiseksi suljettu, eikä takaisinsoittoja tehdä toistaiseksi tehdä henkilöille, joille on ollut suunnitteilla AstraZenecan koronarokote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ilmoitti perjantaina keskeyttävänsä AstraZenecan koronarokotteen antamisen Suomessa.

Kainuun sote ilmoittaa jatkotoimista peruttujen aikojen osalta sekä riskityhmien rokotusten jatkumisesta, kunhan AstraZenecan käytöstä saadaan lisätietoja.

Soten koronanyrkki kokoontuu tiistaiaamuna.

Edit: Juttua päivitetty koko maan tiedoilla kello 12.40

Koronarokotukset jatkuvat Kainuussa 1946 syntyneille ja sitä vanhemmille. Sen sijaan alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotukset on keskeytetty, kun THL päätti perjantaina Astra Zenecan koronavirusrokotteen käytön tilapäisestä keskeytyksestä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä