Aloite Pride-liputuksesta on käsittelyssä marraskuussa Sotkamon kunnanvaltuustossa – Selvitimme, mitä liputtamatta jättäminen tai liputtaminen viestittävät
Kainuun ensimmäinen queer-taiteilijoiden ryhmä syntyi kaipuusta samankaltaisten joukkoon – ”Tälle on tosi paljon tarvetta”
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Itsepalvelu kauppaostoksilla kasvaa Kainuussa – nyt myös Lidl toi skannaamisen Kajaaniin ja Sotkamoon
Kajaanin taidemuseo viettää Vapaata taiteiden iltaa – kutsuu kaikki tekemään taidetta tai ihan vain fiilistelemään