Paltamon kalankäsittelytiloille haussa uusi toimintamalli – lähes 70000 euron hankkeelle järjestyi rahoitus
Ravustuskausi alkoi tänään – tutkija kehottaa ravustajia suureen varovaisuuteen: ”Ravustusvälineitä ei pidä siirtää vesistöstä toiseen”
Tuhansia perhoja sitonut kalamies tietää, millaiseen perhoon lohi nappaa kiinni: ”Vain mielikuvitus on rajana”
”Jos kalat voivat hyvin, kalastajat voivat hyvin” – Kainuun kalatalouskeskuksen tuore toiminnanjohtaja Matti Kulju kiittelee Oulujärven kalastusrajoituksia
”Me emme pystyneet uudistumaan” – Paltamon Kalatalo Oy meni konkurssiin, mutta verkot ovat jo vesillä uuden yrittäjän saamiseksi
Näljängän kalavesien osakaskunta seuraa Hukkajoen tilannetta - taimenia on istutettu vesistöön viimeksi keväällä
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota