”Siellä, missä puhutaan kirjoista, on hyvä olla” – Kajaanilaisilla kirjakahveilla saadaan uusia tuttuja ja inspiroidutaan
Kajaanissa pinnalla oleva kirjailija rinnastaa lehmien keinohedelmöityksen raiskaukseen – ”Haluan pitää asioista ääntä”
”Tämä kaikki on yllättänyt minut täydellisesti” – Esikoisromaanillaan menestynyt Elli Salo uskoo kirjoittavansa Kainuusta vielä lisää
”En tiennyt, kuolenko vai elänkö” – Kajaanilaissyntyinen Finlandia-ehdokas kirjoitti romaaninsa dramaattisissa olosuhteissa
Kirja-arvio: Kurahousuista maailmankaikkeuteen – hurmaavassa lastenkirjassa pysähdytään ihmettelemään
Kirja-arvio: Miehestä mittaa oikein olan takaa – KAJ-yhtyeen Axel Åhman lyö itsensä kirkkaasti läpi novellikokoelmallaan
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota