”Se ei ole vero vaan rangaistusmaksu” – Kaivosvero tulee kääntymään itseään vastaan, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies
Valtio rokottaa kaivoskuntia – veronkorotukset syövät ison osan Terrafamen tehostamisohjelman vaikutuksista
Pääluottamushenkilöt vaativat eduskunnassa kaivosyhtiöiden työpaikkojen säilyttämistä – mukana Kainuusta Terrafame ja Sotkamo Silver
Kaivosveron korotus olisi Sotkamolle ja Kajaanille nannaa, mutta: ”Henkseleitä ei arvaa vielä paukutella”
Hallinto-oikeus kumosi osittain Terrafamen lupia – päätös vaikuttaa sivukivien louhintamääriin, uusien liuotuslohkojen ja jätealueiden perustamiseen sekä jätevesien johtamiseen
Terrafame hakee lupaa Kolmisopen malmion maa-alueen louhimiseksi – louhoksen pinta-ala olisi enintään 50 hehtaaria
Terrafame on aloittanut uraanin talteenoton – laitoksen käytölle asetetut turvallisuusvaatimukset täyttyvät
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota