Kainuussa nettipetoksia viime vuoden tahtiin – ensimmäisellä vuosipuoliskolla kertyi lähes 240 tapausta
Suomussalmelaisen Pentti Moilasen henkilötiedot päätyivät kauan sitten tapahtuneen työtapaturman seurauksena ammattirikollisten saaliiksi
Joulumieltä synkistävien huijausviestien teho perustuu uskottavuuteen ja kiireen tuntuun: "Klikkaa tästä, että saat nopeammin veronpalautuksesi"
Herrasmieshakkerit keskiviikkona Kajaanissa — ”Nyky-yhteiskunnassa on välttämätöntä ymmärtää tietoturvan perusteet”
Yli kymmenen miljoonan euron hyökkäystä ei tee pieni aktivistiryhmä, toteaa johtaja Nordeasta – Sama rikosnimike kuin merikaapelin katkomisessa
Nettikatkos osoittaa yhteiskunnan haavoittuvuuden: "Olemme kaikella tavalla riippuvaisia siitä, että yhteydet ovat olemassa"
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Itsepalvelu kauppaostoksilla kasvaa Kainuussa – nyt myös Lidl toi skannaamisen Kajaaniin ja Sotkamoon